Viime aikojen parhaat dokumentit

televisio

Nyt tulee vinkkejä kaikille, joilla on nyt normaalia enemmän aikaa katsoa telkkaria. Jos sarjat ja elokuvat alkaa jo kyllästyttää tai kaikki on jo katsottu, kannattaa siirtyä dokumentteihin. Niitä löytyy varmaan ihan kaikista maailman aiheista. Mun suosikkidokumentteja on luontodokumentit, ympäristöön ja kuluttamiseen ja ruokaan liittyvät aiheet. Alla lueteltuna muutama, jota suosittelen katsottavaksi.


Logged in

Dokumenttisarja nuorista miehistä, joiden arki kuluu pelatessa. Aika mielenkiintoisia juttuja. Ihan tavallisia nuoria, joita elämä on kohdellut aika rankasti. Surullisia tarinoita, vaikka toivoakin oli näkyvissä. Eniten sarjassa järkytti asuntojen epäsiisteys, en ymmärrä miten joku voi elää niin, vaikka en ole mikään siivousintoilija itsekään.

Katsottavissa Yle Areenassa.

Avara Luonto: Ihmeellinen Australia

Yksi mun lempiasia koko maailmassa on Australia, niin tottakai tämä dokumentti pääsee listalle. Sarjassa on kolme jaksoa, joissa tutustutaan Australiaan luontoon eri näkökulmista. Mielenkiintoisia asioita ja mun uusi lempieläin on ehdottomasti sarjassa näkynyt numbat eli pussimuurahaiskarhu. ❤

Katsottavissa Yle Areenassa.

Antropocene: The Human Epoch

Tämä on mielenkiintoinen, mutta erityisesti visuaalisesti upea dokumentti, joka kuvaa ihmiskunnan vaikutusta maapalloon.

Katsottavissa Cmoressa.

Rotten

Dokumenttisarja esittelee ruoantuotannon synkkiä puolia. Aiheet olivat todella mielenkiintoisia ja sarjan katsomisen jälkeen täytyi jälleen kerran miettiä, että voiko enää mitään syödä. Niin paljon hämärää touhua.

Katsottavissa Netflixissä.

Suojattomat kuluttajat

Jos Rotten keskittyy ruoantuotannon ongelmiin, Suojattomat kuluttajat kertoo muun tuotannon ongelmista. Tässä oli kanssa mielenkiintoiset aiheet. Tämän katsomisen jälkeen piti jälleen kerran miettiä, että voiko enää ostaa mitään. Niin paljon hämärää touhua.

Katsottavissa Netflixissä.

Diagnoosi

Sarjassa yritetään diagnosoida oudoista oireista kärsiviä ihmisiä. House-sarjassa asiantuntijana toiminut lääkäri Lisa Sanders etsii vastauksia ihmisiä vaivaaviin ongelmiin kysymällä apua ihmisiltä ympäri maailman. Seitsemässä jaksossa esitellään erikoisia oireita mm. déjà vu:ta seuraava sydänpysähdys.

Katsottavissa Netflixissä.

+1 Maailman oudoin dokumentti

Vaikka siitä on jo aikaa kun olen nähnyt tämän, mutta se on pakko mainita.

Tickled on ehkä kaikista oudoista dokumenteista kaikista ihmeellisin. En vieläkään tajua, että jotain niin kummallista voi olla tapahtunut. Uusiseelantilaisen tv-reportterin David Farrierin tekemässä dokumentissa hän alkaa selvittää tarinaa internetistä löytyvien kutitusvideoiden takana. Kyllä, luit oikein, kutitusvideoiden. Tarina saa mitä ihmeellisempiä käänteitä. Dokumentille on julkaistu myös jatko-osa, The Tickle King (löytyy Youtubesta). En katsonut sitä vielä, mutta ehkä pakko katsoa, jos se olisi vielä oudompi.

Katsoin dokumentin Yle Areenasta, mutta sitä ei tällä hetkellä ole siellä. Sen voi ostaa katsottavaksi Youtubesta.

kuva: Unsplash

Vihdoinkin jotain uutta katsottavaa: Näitä sarjoja suosittelen

televisio

Olen aiemmin maininnut, että minulla on tapana katsoa aina samoja tv-sarjoja uudestaan ja uudestaan. Ehkä pääasiassa siksi, että sarjat ovat niin hyviä, että parempia ei ole tarjolla. Viime aikoina jopa televisiosta on tullut pari uutta hyvää sarjaa, joista toinen on vieläpä suomalainen!


5 sarjaa, joita suosittelen:

Paratiisi

Pitkästä aikaa hyvä ja laadukas suomalainen sarja! Paratiisi kertoo suomalaisesta rikostutkija Hilkka Mäntymäestä, joka lähtee Espanjan Fuengirolaan etsimään kadonnutta suomalaisperhettä. Matkalla paljastuu useiden henkirikosten sarja, jonka uhrit ovat suomalaisia. Sarjassa näyttelee myös Serranon perheestä tuttu Fran Perea!

Sarja oli suomalaiseksi sarjaksi visuaalisesti hieno ja toteutus laadukas, mutta käsikirjoitusta olisi voinut kyllä vielä vähän parannella. Ensimmäiset viisi jaksoa juoni etenee kaikin puolin järkevästi, mutta kolme viimeistä jaksoa näyttää siltä, että ideoita on ollut vähän liikaa ja kaikki mahdollinen on pitänyt tunkea mukaan. Loppuratkaisu oli aika sekava ja vähän pettymys. Tästä huolimatta katsomisen arvoinen sarja.

Sunnuntaisin Yle TV1 klo 21.05, katsottavissa myös Yle Areenassa.

9-1-1:Lone Star

Aidon ja alkuperäisen 9-1-1 ohjelman ollessa tauolla, julkaistiin sarjan Texasiin sijoittuva spin-off. Kun näin sarjasta ensimmäisen videon, olin vähän epäileväinen; pääosanesittäjät olivat vähän kummallinen valinta. Sarjan aloitus oli amerikkailaiseen tyyliin hyvin dramaattinen kaikkien henkilöiden kohdalla, mutta muutaman jakson jälkeen tahti on vähän tasoittunut. Ensimmäisen kuuden jakson jälkeen voi sanoa, että sarja on todella hyvä, mutta ei alkuperäisen veroinen.

Tiistaisin klo 21 FOX, katsottavissa myös Ruutu-palvelussa.

Ozark

Tämän sarjan ensimmäiset kaudet on julkaistu jo pari vuotta sitten, mutta kolmas kausi alkaa pian. Katsoin sarjan kaksi kautta vähän aikaa sitten. Ozark on ihan täydellinen sarja. Kannattaa katsoa. Onneksi tulee kolmaskin kausi. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, juoni on todella mielenkiintoinen, näyttelijät ovat erinomaisia ja sarja on kaikin puolin hienosti toteutettu.

Sarja on rikosdraama ja kertoo rahoitusneuvoja Martin Byrdesta ja hänen perheestään, jotka muuttavat Chicagosta pikkukaupunkiin Ozarkvuorten järviseudulle ja yrittävät keksiä keinoja pestä miljoonia dollareita huumekartellin rahoja. Ihan sairaan hyvä sarja.

Ensimmäinen ja toinen kausi Netflixissä, kolmas kausi ilmestyy 27.3.

Gentefied

Gentefied on hauska ja sympaattinen sarja kolmesta meksikolais-amerikkalaisesta Moralesin serkuksesta, jotka yrittävät pitää isoisänsä tacoravintolan pystyssä ja samalla tavoitella omia unelmiaan. Elämässä on monenlaista sotkua, yhtenä huolena jatkuva vuokrien nousu ja asuinalueen keskiluokkaistuminen.

Ensimmäinen kausi katsottavissa Netflixissä.

Lunatics

Lunatics on nimensä mukaisesti aivan täysin sekopäinen sarja oudoista ihmisistä. Suosittelen tätä huonon huumorin ystäville, ei välttämättä sovi ihan kaikille.

Ensimmäinen kausi katsottavissa Netflixissä.


Vähän rikoksia, vähän draamaa ja sopivasti komediaa. Netflix tarjoaa eniten katsottavaa, mutta hyviä sarjoja on muuallakin. Suomalaisten sarjojen taso on parantunut viime vuosina ihan huimasti ja toivoisin näkeväni tulevaisuudessa enemmän mielenkiintoisia kotimaisia sarjoja.

Oliko listalla tuttuja sarjoja? Mitä muita sarjoja suosittelisit?

SARJAMARATON SYKSYKSI: MITÄ TV-SARJOJA SUOSITTELEN?

Yleinen

Yäk, ensilumi satoi.

Se tarkoittaa jälleen kerran taas sitä, että edessä on puoli vuotta pimeyttä ja kylmyyttä. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan peiton alle tuijottamaan television (tai tietokoneen ruutua). Talvi näyttää ihan kivalta kun katsoo ikkunasta, mutta ulos menemistä vältän kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka lunta nyt onkin maassa ainakin vähän, ei mun mielessä vielä ole talvi vaan syksy, koska eihän Halloween edes ole vielä mennyt. Ainoa hyvä asia talvessa on joulu, jonka viettämisen aion tänä vuonna aloittaa marraskuun ensimmäinen päivä, heti Halloweenin jälkeen. 

Syksy tai talvi, synkkiä iltoja (ja päiviä) on taas edessä pitkäksi aikaa. Mitkä sarjat sopivat parhaiten niitä valaisemaan? Tässä luettelen viisi mun suosikkia maratonkatseluun.

Minulla on ollut todella paljon sarjoja joita olen seurannut, yhdessä vaiheessa parhaimmillaan viikossa tuli 15 eri ohjelman uusi jakso. Mulla oli Excel-taulukkoon merkattuna minä päivänä mikäkin sarja tuli ja monesko jakso oli seuraava. Ärsyttävintä uusien sarjojen katselussa on se, jos ne päätetään yhtäkkiä lopettaa yhden tai kahden kaudeen jälkeen, siksi on parempi katsoa sarjoja joita on tehty jo useampi kausi valmiiksi. Tosin, huippusarjan lopettaminen ärsyttää kyllä kymmenenkin kauden jälkeen.

Kaikki listan sarjat täyttää nämä kohdat:
1. Niissä on  superhyvät näyttelijät.

2. Sarjan henkilöt ja juoni ovat kiinnostavia.

3. Tarpeeksi jaksoja, ei vain yhtä kautta.

TOP 5 VALINNAT SARJAMARATONIIN

1. HOW I MET YOUR MOTHER

Ihan sama vaikka tietää, miten sarja loppuu. Olen nähnyt kaikki jaksot kolmeen kertaan ja edelleen voisin katsoa sarjan uudelleen. Tämä on vaan niin hauska sarja, vaikka Ted on vähän ärsyttävä. Yksi jakso kestää vain parikymmentä minuuttia eli yhden jakson ehtii katsoa vaikka aamupalalla. Sarjasta on tehty yhdeksän kautta, jaksoja on yhteensä 208.

Sarjan kaikki kaudet ovat katsottavissa Netflixissä.

2. RIMAKAUHUA JA RAKKAUTTA

Yleensä en välitä sarjoissa, jotka keskittyvät vain ihmissuhteisin ilman mitään muuta juonikuvioita, mutta tämä on poikkeus. Sarjassa on draamaa ja komediaa sopivassa suhteessa. Tästä sarjasta on tullut nyt seitsemän kautta. Kaksi uudempaa kautta olivat yhtä hyviä kun viisi vanhempaakin. Yhdessä kaudessa ei jaksoja ole kuin 6-8, niin senhän katsoo jo yhdessä illassa. Sarjasta on ensi vuonna tulossa uusi kausi.

Vanhimmat kaudet omistan DVD:nä, en tiedä löytyykö niitä jostain internetin uumenista.

6-7 kausi ovat katsottavissa ainakin C Moressa.

3. TRUE BLOOD

Paras vampyyrisarja ikinä. Tämä sarja on myös todiste siitä, että sarja/elokuva voi olla paljon parempi kuin kirja. True Blood-kirjat ovat aika kuraa tähän sarjaan verrattuna, myös alkuperäisellä kielellä. Sarja on aika väkivaltainen, mutta ei kammottava.  Kausia on tehty seitsemän ja yksi jakso kestää aina tunnin.

Kaikki kaudet ovat katsottavissa HBO:ssa.


4. VAMPYYRIPÄIVÄKIRJAT

Toiseksi paras vampyyrisarja. Ehkä välillä vähän liian teinisarja, mutta mitä väliä. En oikein tiedä miksi tykkään tästä sarjasta niin paljon. Tämä on yksi niistä ohjelmista, mitä katson jos en keksi muutakaan. Sarjasta on tehty kahdeksan kautta, yksi jakso kestää 40 minuuttia.

Kaikki kaudet ovat katsottavissa HBO:ssa.

5. BROOKLYN 99

New Yorkin parhaimmat ja pöntöimmät poliisit vauhdissa. Tämän sarjan olen löytänyt vasta tänä vuonna ja katsoin heti kaikki mahdolliset jaksot. Vauhdikasta komediaa ja hyvät näyttelijät. Aina oli pakko katsoa seuraava jakso. Sarjaa on tehty viisi kautta ja yksi jakso kestää aina parikymmentä minuuttia.

Neljä ensimmäistä kautta ovat katsottavissa Netflixissä.

+ 1. SWEETBITTER

Tämä oli aika outo, uusi sarjalöytö C Moresta. Sarja kertoo New Yorkiin muuttavan Tessin elämästä ja työstä huippuravintolassa. Sarja perustuu kirjaan ja sitä on tehty vasta yksi kausi, jossa on kuusi jaksoa. Sarja oli mielenkiintoinen, siinä oli paljon omituisia ihmisiä. Sarjassa tapahtui paljon, mutta ei kuitenkaan mitään. Odotan toista kautta, koska ensimmäisellä kaudella ei vielä oikein päässyt kovin syvälle Tessin elämään.

Kausi 1 on katsottavissa C Moressa.

Näillä sarjoilla voi aloittaa sarjamaratonin,
lisää katsottavaa löytyy myös täältä ja jos tosi-tv kiinnostaa, käy katsomassa mun suosikkisarjat.

Mitä sarjoja sä suosittelisit?

SARJA-ADDIKTIN SYKSY: MITÄ TV-SARJOJA ODOTAN?

Yleinen

En katso televisiota kovin paljon. Yleensä vaan kuuntelen sitä. Televisio on auki taustalla ja teen samalla jotain muuta. Sarjat katson nykyään lähes aina koneelta tai tabletilta. Ainoastaan yksi sarja tekee poikkeuksen: Tylsät tiistai-illat pelastaa maailman parhaan tosi-tv sarjan uusi jakso. Se sarjahan on tietenkin Suomen Huutokauppakeisari, jonka uudet jaksot alkoivat pari viikkoa sitten. Suosikki tosi-tv sarjoistani voit lukea lisää kahdesta aiemmasta postauksestani. Minulle ei uusilla tv-sarjoilla ole niin paljon väliä, koska jos ei ole uutta katsottavaa, katson vanhat suosikkisarjani uudestaan. Tällä hetkellä minulla on menossa 70’s Show. Keväällä katsoin Frendien kaikki kaudet ja How I Met Your Motherin kaikki jaksot olen katsonut kolmeen kertaan…Ehkä on ihan hyvä että uusiakin sarjoja julkaistaan.

Olen tämän postauksen kirjoittamisessa jo vähän jälkeenjäänyt, sillä osa ohjelmista on jo alkanut, mutta osa jatkuu vasta lokakuussa. Kaikenlaisia kilpailu- tosi tv- ja paneeliohjelmia on tiedossa ehkä vähän liikaa, mutta eipä niitä kaikkia onneksi pakko ole katsoa.

Mitä syksyn sarjoja odotan Suomen Huutokauppakeisarin lisäksi?

1. Ratamo, kausi 1

Tätä sarjaa olen odottanut jo monta vuotta. Olen lukenut Taavi Soininvaaran kirjat ja ne on niin hyviä, että olen ihmetellyt miksei kirjoista ole jo aiemmin tehty sarjaa. Valitettavasti, sarjan on vaikea olla tuottamatta pettymystä, koska minulla on niin suuret odotukset sen suhteen.  Yhtään jaksoa en ole vielä kattonut, mutta ensimmäinen pettymys on pääosan esittäjän ja SUPO:n johtajan näyttelijän valinta. Muuten sarja näyttää trailerin perusteella hyvältä.

Alkanut 6.9 C Morella, uusi jakso aina torstaisin.

2. Supernatural, kausi 14

En voi uskoa, että tästä sarjasta on tulossa jo 14. kausi. Muistan kun Supernatural alkoi 2005, se oli mun mielestä niin pelottava, että en uskaltanut katsoa sitä. Aloitin sarjan katsomisen vasta pari vuotta myöhemmin ja Supernatural on mun mielestä yksi parhaista tv-sarjoista ikinä. Mulla on vielä 13. kausi osittain näkemättä, joten voi olla että tässä tulee kiire katsoa kaikki jaksot ennen uuden kauden alkua. 

jatkuu 11.10. 

3. The Walking Dead, kausi 9

Myös The Walking Dead on yksi parhaista sarjoista koskaan. Tai oli ainakin viisi ensimmäistä kautta, kaudet 6-8 ovat olleet aika vaihtelevia. Seuraavalle kaudelle on aika suuret odotukset, jännityksellä odotan mihin suuntaan sarja lähtee, ajassa on hypätty ilmeisesti reilu vuosi eteenpäin. Tällä kaudella yksi sarjan pääosan näyttelijöistä lähtee ja toinen suunnittelee lähtöä, sarjalle suunnitelllaan silti jatkoa. Saa nähdä miten käy.

Jatkuu Foxilla 8.10 klo 22.00.

4. 9-1-1, kausi 2 

Kun tämä sarja alkoi keväällä, ajattelin että se on taas vain yksi poliisi/sairaalasarja lisää. Sarja kuitenkin yllätti ja se tosi hyvä! Onneksi uusi kausi alkaa pian, se näyttää trailerin perusteella hyvältä. Ainoa asia mikä harmittaa, on yhden päähenkilön vaihtuminen.

Jatkuu Foxilla lokakuussa.

5. Sohvaperunat, kausi 6
Tässä on yksi sarja, jota en aluksi tajunnut yhtään. Mitä hauskaa on muka siinä, että katsotaan kun muut katsovat televisiota? Vastaus on, että paljonkin. Onneksi tämä hauska sarja saa jatkoa ja mukana on myös uusia sohviksia. 
Uudet jaksot ovat alkaneet 31.8 TV2.

6. Arman ja viimeinen ristiretki, kausi 3
En ole vielä oikein päättänyt mitä mieltä olen Armanista. Hänen sarjojaan en ole kaikkia nähnyt, mutta ainakin Arman Pohjantähden alla-sarjan edellinen kausi oli hyvä. Viimeinen ristiretki-sarjan uusien jaksojen aiheet kuulostavat mielenkiintoisilta, joten ehkä ne täytyy katsoa.

Uudet jaksot alkavat 24.9 Nelosella.

7. Pitääkö olla huolissaan?, kausi 5

Hauska sarja, tätä katsomalla kaikki huolet häviää. Tässä paneelishow’ssa on kaikki kohdallaan. Juontajaa ei ole vaihdettu eikä panelisteja ole vaihdettu, toisin kun eräässä toisessa saman tyylisessä ohjelmassa…

Mtv3 keskiviikkoisin klo 21.

+1. Vain Elämää, kausi 9.

Tätä en odottanut enkä aikonut edes katsoa. Artistivalinnat vaikuttivat vähän oudoilta ja äsrsyttäviltä. Kaksi ensimmäistä jaksoa olen kuitenkin katsonut ja tämä kausihan on ihan huippu! Anne Mattila on kyllä vähän ärsyttävä, eikä oikein sovi porukkaan. Muut artistit ovat olleet hyviä. Pyhimys ja Ellinoora ovat ihan mahtavia! 

Nelosella perjantaisin klo 20.

Kuva Sven Scheuermeier /Unsplash

Tuleeko mieleen vielä muita katsomisen arvoisia sarjoja?

TOSI-TV OSA 2: PARHAAT SISUSTUS/REMONTTI- JA MUODONMUUTOSOHJELMAT

televisio

Viime kerralla tekstiä tuli niin paljon, että jo vähän hävetti. Jatkoa seuraa silti ja nyt vuorossa ovat parhaat sisustus- ja remonttiohjelmat sekä muodonmuutosohjelmat. Molempien tyylien ohjelmia on vuosien varrella tullut niin paljon, voi olla että joku ihan huippusarja on jo päässyt unohtumaan. Ensimmäinen remonttisarja, jota muistan katsoneeni on tietenkin Joka Kodin asuntomarkkinat eli se Remontti-Reiskan ohjelma. En tiennyt, että ohjelmaa on tehty niin kauan, vuodet 1991-2010. 

Image by ElasticComputeFarm from Pixabay

SISUSTUS- JA REMONTTIOHJELMAT

Sisustus- ja remonttiohjelmien parhaus on mielestäni niiden inspiroivuus. Mitä enemmän ideoita sarjasta saan, sitä parempi se on. Siitä en tykkää, jos ohjelmassa tehdään liian yliampuvia ratkaisuja. Hurja remontti (Extreme Makeover: Home Edition) on tästä paras (pahin) esimerkki. Se on varmaankin ihan hyvä ohjelma. Idea ainakin on hyvä: Autetaan vähävaraisia tai vaikeassa tilanteessa olevia perheitä saamaan parempi koti. Totuudesta ohjelman takana liikkuu kuitenkin monenlaisia huhuja ja lopputulokset olivat monesti todella överejä. Kaikista pahinta kuitenkin oli mielestäni huutava juontaja, ohjelma parani paljon jos sitä katsoi ilman ääntä.

TOP 3: Parhaat sisustus- ja remonttiohjelmat

1. Kotoisa
Paras suomalainen sisustusohjelma, onneksi tästä on tulossa toinenkin kausi. Kotoisassa tykkään siitä, että remonttikohteet on ihan tavallisia taloja ja pihoja, eikä mitään miljoonaluksuslukaaleja. Mielestäni kaikki ensimmäisen kauden kohteet olivat todella onnistuneita ja tämän ohjelman suunnittelijat voisin palkata remontoimaan omaa kotiani. 

2.Remppa vai muutto

Remppa vai muutto-ohjelman talojen muutokset saa uskomaan, että vaikka mistä murjusta saat hienon linnan. Tästä sarjasta kanadalaiset jaksot ovat parempia kuin amerikkalaiset. Jillian ja Todd ovat paljon hauskempia juontajia ja se kiukutteleva remppamies kruunaa koko sarjan.

3. Huvila & Huussi

Huvilaa & Huussia on tehty jo yhdeksän kautta ja kymmenes kuvataan tänä kesänä. En ihmettele, että ohjelma on niin suosittu. Tässäkin remontoitavat kohteet ovat ihan tavallisia suomalaisia mökkejä ja pihoja. Ohjelmassa on myös useita eri suunnittelijoita, joten lopputuloksissakin näkee erilaisia tyylejä.

  + kaikki Sarah Richardsonin ohjelmat, hänellä on ihana tyyli

MUODONMUUTOSOHJELMAT

Vaikka itseensä pitäisi olla tyytyväinen sellaisena kun on, varmaan kaikilla on joku asia mitä he haluaisivat itsessään muuttaa, oli se sitten esimerkiksi tyyli, hiustenväri tai paino. Muodonmuutosohjelmia on tehty älytön määrä, osassa muutetaan vain tyyli ja osassa tuntuu, että koko ihminen on muutettu toiseksi. Muodonmuutosohjelmissa näkee, että omien parhaiden puolien korostaminen riittää muutokseen. Tosi-tv:n ollessa kyseessä, mitä shokeeraavampi muutos on kyseessä, sitä enemmän ohjelma ihmisiä kiinnostaa.  Toisin kuin monissa muissa sarjoissa, muodonmuutosohjelmat aiheuttavat harvemmin myötähäpeää tai vahingoniloa (ainakaan minulle) vaan enemmänkin ehkä sääliä ja lopuksi iloa onnistumisen puolesta.

TOP 3: Parhaat muodonmuutosohjelmat

1. Hengenvaarallisesti lihava (My 600lb life)

Tämä on vaan niin järkyttävä ohjelma. Pakko katsoa ja ihmetellä, että miten ihmiset ovat päätyneet tuollaiseen kuntoon. Taustalla on usein todella surullisia elämäntarinoita. Sarjassa nähdään enemmän ja vähemmän onnistuneita laihdutustarinoita. Ohjelmassa lopputulosta ei nähdä, mutta netistä löytyy paljon kuvia muutoksista.

2. Ten Years Younger

Kuten ohjelman nimi sanoo, tässä yritetään tehdä ihmisistä 10 vuotta nuoremman näköisiä. Vaikka osalle osallistujista tehdään kauneusleikkauksia, ei ketään ole tarkoitus muuttaa ihan toiseksi ihmiseksi vaan pyritään vain nuorekkaampaan ulkonäköön tai tässä ihmisten oikeaa ikää vastaavaan ulkonäköön. Iän arviointi on aika karua kuunneltavaa. Siinä näkee myös sen miltä eri ikäisten kuuluisi näyttää, ihmisten arviot vaihtelevat paljon.

Vuosia nuoremmaksi-sarja on ohjelman suomalainen versio, tähän mennessä siitä on julkaistu kaksi tuotantokautta

3. What not to Wear

Tässä ohjelmassa näkee hyvin sen miten paljon pelkkä pukeutuminen, meikki ja kampaus muuttaa ihmistä. What not to wearissa muutetaan vain tyyliä eikä kauneusleikkauksia nähdä. Silti tyylin muuttuessa ihmisissä näkee suuremmankin muutoksen kun he näkevät itsenä eri tavalla. Helposti käy niin, että jumiutuu johonkin tyyliin, eikä uskalla muuttaa mitään, vaikka jo pieni muutos kohentaisi ulkonäköä.

Ehkä tässä on kaikki tositelevisiosta tällä erää. 🙂

Jäljellä on enää oikeat ohjelmat.