SEKALAISTA HÖPINÄÄ JA VIIMEAIKOJEN SUOSIKKEJA

Yleinen

Flunssa ei ole yhtään kivaa. Muutama päivä on jo mennyt niiskuttaessa ja nyt uhkaa myös kuume iskeä. Päässä ei liiku mitään ja korvissa vaan kohisee. Ärsyttävää. Olen tosi huono sairastamaan, valitan silloin(kin…?) koko ajan. Flunssasta tai ehkä yleisestä saamattomuudestakin johtuen blogiinkaan ei ole paljon juttuja ollut.

Jännittävintä viime aikoina oli se että, miten mun joulukaktukselle käy. Se näytti kärsivältä jo sen jälkeen kun siirsin sen uuteen ruukkuun. Viime viikolla sille kävi pieni onnettomuus: Kylässä ollut serkkuni lapsi kompastui rappusilla ja lensi suoraan kukkaruukkuun istumaan. Lapselle ei käynyt mitään, mutta kaktukselle vähän huonommin. Ruukku halkesi ja kaktuksesta katkesi muutama oksa. Nyt se on vielä enemmän toispuoleinen, aikaisemmin siitä on jänis jo syönyt oksia. Ruukkua en ole vielä jaksanut vaihtaa, mutta laitoin osan katkenneista oksista veteen, jos niistä vaikka saisi istutettua uuden kaktuksen. Tämän postauksen lopusta voit käydä katsomassa, miltä kaktus näytti ennen onnettomuutta. 

Lisää rikkaruoholaventeleja

No jos kaktus on hieman heikossa hapessa, laventelilla menee vähän paremmin. Teekupissa on tapahtunut yllättävää perheenlisäystä ja rikkaruoholaventelilla on nyt myös sisaruksia! Ihmeitä tapahtuu. Sain taas hieman uskoa takaisin tähän puutarhanhoidossa onnistumiseen, epätoivo uhkasi jo iskeä. Ehkä kuitenkin saan jotain kasvamaan, kun vain maltan olla kärsivällinen. Toinen kasvi, jonka ilmestymisestä mullan pinnalle olen hyvin iloinen on vesimeloni. Istutin kaupasta ostetun vesimelonin siemeniä muutaman ja toivoin, että ne lähtisivät kasvamaan. Yksi taimi (tai rikkaruoho) ruukusta tällä hetkellä pilkistää. En ehkä vielä tänä kesänä syö itse viljeltyä vesimelonia, mutta ainakin tiedän, että sitä on mahdollista kasvattaa.

Meloneja saa varmaan vähän aikaa odotella…

Tosi-tv:stä olen kirjoittanut jo pari kertaa aiemminkin. Yksi remonttiohjelma listoilta puuttuu. Remontilla rahoiksi eli The Block. Australialaisessa sarjassa kilpaillaan siitä, kuka saa remontoidusta asunnosta eniten voittoa huutokaupassa. Kilpailun aikana osallistujat suorittavat myös erilaisia haasteita (esimerkiksi maton suunnitelu) asuntojensa remontoinnin lisäksi. Ohjelmassa asunnot remontoidaan yksi huone kerrallaan ja arvostellaan, parhaat pisteet saaneet voittavat lisää rahaa remonttibudjettiin. Myös haasteiden voitosta saa rahaa sekä muita palkintoja. Tykkään ohjelmasta, koska se on australialainen, ehkä siksi siinä ollaan rentoja ja positiivisia, eikä vain kilpailla verenmaku suussa ja haukuta muita. Kilpailijat ovat persoonallisia ja hauskoja, mukana on erilaisia pareja eri puolilta Australiaa. Suomessa ohjelma näkyy AVAlta, siellä on menossa kausi 10. Kaiken kaikkiaan ohjelmaa on tehty jo neljätoista kautta. 

Kuva täältä

Toinen ohjelma, jota olen katsonut on Younger. Sarja kertoo neljäkymppisestä Lizasta, joka teeskentelee olevansa 26-vuotias saadakseen töitä. Sarjassa seurataan hänen ja hänen ystäviensä elämää. Ohjelma on hauska ja siinä on kiinnostavia hahmoja. Siinä näyttelee myös ihana Hilary Duff, jonka Instagramista olin jo aiemmin nähnyt kuvia sarjasta. Myös muut näyttelijät ovat hyviä ja ainakin minulle uusia kasvoja. Nico Tortorella, OMG, miten en ole häntä aiemmin nähnyt missään. ♡♡♡♡♡♡♡

Vasta tällä viikolla aloitin ohjelman katsomisen, siitä on tullut neljä kautta ja viides on nyt menossa. Nyt olen katsonut jo kolme kautta kokonaan. Younger löytyy Suomessa ainakin CMoresta ja siellä on kaikki jaksot. Koukuttava sarja on kyseessä, aina pakko katsoa seuraava jakso heti. 

Televisiosta onkin hyvä jatkaa Youtubeen. Voin suositella RawBeautyKristin kanavaa. Kanava keskittyy meikkeihin, mutta videoissa on käsitelty muitakin aiheita. Kristin videot ovat hyvin suorasanaisia ja hän rehellisesti kertoo, jos ei pidä jostain tuotteesta.

Viimeinen suosikki tällä kertaa on mun all time favorite soittolista Spotifyssa. The Vampire Diaries Favorites paras soittolista ikinä, vaikka ei olisi Vampyyripäiväkirjoja ikinä edes katsonut. Listalla on kahdeksantoista tuntia vain hyviä kappaleita, osasta on tullut mun suosikkikappaleita, jotka löytyy muiltakin soittolistoilta. Aina jos en keksi mitä kuuntelisin, kuuntelen tätä listaa.

Ei mulla muuta. 

POSTIKORTTI PUUTARHASTA

puutarha, Yleinen

Vihdoinkin satoi. Edelleen uskomatonta, että Suomessa tarvitsee sanoa näin. Kuivuus olisi voinut olla jo kohtalokastakin, kun muutama päivä sitten tässä ihan lähellä syttyi metsäpalo. Onneksi palo saatiin nopeasti sammuttettua eikä suuria vahinkoja tullut.

Kuvassa olevat köynnöskrassit kasvoivat yhtäkkiä paljon isommiksi taimiksi, samoin muut siemenestä kasvattamani kukat. Sateen jälkeen kukkien lisäksi kukoistavat myös kaikki rikkaruohot, joten kitkeminen odottaa. Ärsyttää kun rikkaruohot kasvavat niin paljon nopeammin kuin kukat.

Toivottavasti sää jatkuisi nyt sopivan kesäisenä, eikä perinteinen juhannuspakkanen (no okei, juhannuspluskaksiastetta-sää) palelluttaisi kaikkia. Ihmisiä tai kasveja.

ONKO LAVENTELIN KASVATUS VAIKEAA?

puutarha
Image by Hans Braxmeier from Pixabay

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että en tiedä puutarhanhoidosta paljon ja valitsen kukat kauneuden perusteella. Rohkeasti ostin kaksi pussia laventelin siemeniä, koska kuka ei haluaisi laventelipeltoa takapihalle? Tai edes yhden ruukussa kasvavan pensaan terassille. Istutin siemenet multaan ja aloin innolla odottaa, että milloin pääsen ihailemaan kukkia. Ostin myös jo valmiin ruukkulaventelin, joka on kukkinut hienosti jo kohta kuukauden. Laventeli kasvaa parhaiten aurinkoisilla ja lämpimillä paikoilla, joten tämä kevät on ollut täydellinen sen kasvatukseen.

Mutta ne laventelin siemenet: yksi surkean näköinen taimi! Yksi. Ja siitä yhdestäkään en ole vielä varma, onko se laventeli vai joku rikkaruoho. Olen aika pettynyt. Kun odottelin siementen itämistä, vasta silloin aloin myös etsiä tietoa laventelin kasvatuksesta. Ensimmäinen vinkki viljelyä suunnitteleville: Lukekaa ensin tietoa, istuttakaa vasta sitten…Siemenille pitäisi tehdä ensin kylmäkäsittely eli esimerkiksi säilyttää niitä jääkaapissa kaksi viikkoa. Ilmeisesti taimet myös kasvavat todella hitaasti, ehkä jos olisin kärsivällisesti odottanut, olisin saanut niitä enemmän. Kasvatus olisi myös kannattanut aloittaa paljon aikaisemmin. No, ensi vuonna sitten. 

Astian, jossa yritin laventelia kasvattaa, tyhjensin kukkapenkkiin. Jos ihme tapahtuu, ehkä ne alkavat siellä kasvaa. Tällä hetkellä ei auta muu kuin kasvattaa tuota yhtä rikkaruohoa ja katsoa mitä sille tapahtuu. Ja hakea kaupasta ruukkulaventelia. Laventelin pitäisi talvehtia myös Suomessa ja sitä voi lisätä pistokkaista, joten ehkä ensi kesänä minulla on jo laventelipelto. 

Onko laventelin kasvatus vaikeaa? Ei varmaankaan, jos asuu Etelä-Ranskassa. Tai jos asuu Suomessa ja jaksaa lukea ohjeita ennen istutusta. 

VIHERPEUKALOINTI

puutarha

Miksi olen hurahtanut puutarhanhoitoon? Syynä saattaa olla tylsyys, ehkä syy on tämän kevään täydellinen sää. Mielessä on käynyt myös ikäkriisi. Olen jo niin ikääntynyt, että alkaa kukkien kasvatus kiinnostaa. 😄 Voi olla myös niin, että kukkien kastelu kiinnostaa yhtä kauan kun aiemmatkin harrastukseni eli ei kovin kauan. Tai no, on minulla yksi joulukaktus ollut jo monta vuotta.

Mun puutarhafilosofia on ”virheistä oppii” ja kaikkea kannattaa kokeilla. Olen ostanut monta pussia kukan siemeniä ja vasta sen jälkeen tarkemmin lukenut, että mihin ne voi istuttaa ja milloin. Puutarhanhoidosta en tiedä vielä paljoakaan, onneksi kysymällä ja googlettamalla löytyy vastaukset. Kasvit ja kukat olen valinnut sillä perusteella, mitkä on hienoja, tietenkin vähän kasvupaikkojen ja vyöhykkeen mukaan. Ja sen verran tiedän, että Suomessa kun ollaan, niin ihan kaikkia kasveja ei täällä voi kasvattaa, joten palmujen istuttaminen pihaan jäänee haaveeksi ainakin vielä. Palmujen lisäksi haaveilen oliivipuista ja laventelipellosta.

Mielestäni puutarhanhoito on terapeuttista, vähän kuin meditointia. Ei tarvitse puhua kenellekään ja saa olla rauhassa. Se on kivaa, koska oman työn jälki on jotain konkreettista. Voi käyttää mielikuvitusta ja toteuttaa itseään kun suunnittelee istutuksia. Ainoa ongelma on se, että en ole kovin kärsivällinen enkä jaksaisi odottaa kasvien kasvamista. Tulee turhautunut olo jos ei kasvua näy heti. Ehkä myös kasvitietämyksen lisäksi opin myös kärsivällisyyttä.

”Korkeimmatkin puut kasvavat pienistä siemenistä. Muista se, äläkä yritä saada aikaa kulumaan nopeasti. ” Paulo Coelho – Vakooja

Suunnitelmia on mielessä vaikka kuinka paljon, saa nähdä kuinka paljon ehtii tänä kesänä toteuttaa. Tällä hetkellä odotan eniten, että näen sainko yhtään laventelin siementä itämään, tapoinko mun joulukaktuksen kun vaihdoin sen uuteen ruukkuun ja lähteekö mun onnenbambu kasvamaan. Kesken on myös yksi isompi projekti, mutta siitä lisää kun se on kuvauskelpoisessa kunnossa.