Yllätyksiä puutarhassa

puutarha

Hups. Johan tässä pääsi taas kuukausi livahtamaan ohitse sitten viime kirjoituksen. Kevätkin näyttää vihdoinkin olevan muuttumassa kesäksi tai ainakin lumisade on vähäksi aikaa tauonnut. Ulkona on aikaa tullut vietettyä yllättävän paljon, jopa niin kauan että paloin auringossa. Ja vihdoinkin on päässyt aloittamaan puutarhatyöt.

Tai no vihdoinkin ja vihdoinkin, koska otsikon mukaisesti ensimmäinen yllätys puutarhassa on se, että olen tehnyt siellä mitään. Viime syksynä sain hermoromahduksen, koska puutarhassa oli enemmän heinää kun istutettuja kasveja. Sehän ei tietenkään ole omaa syytäni, enkä olisi sille voinut mitään tehdä… Hermoromahduksen seurauksena päätin, että en enää ikinä istuta yhtäkään kukkaa tai tee mitään puutarhatöihin liittyvää. Talvella päätöksessä olikin helppo pysyä.

Kevät koitti ja heti kun lumi alkoi sulaa, piti mennä ihmettelemään pihaa ja tarkistamaan kasvien selviytyminen talvesta. Sitten piti vähän haravoida. Sitten maasta alkoi ilmestyä ensimmäisiä kukkia. Onhan ne niin kauniita, että niitä täytyy saada lisää. Mietin, että jos nyt vähän kuitenkin enimpiä roskia kerään ja pari heinää nypin sieltä täältä pois. Yllättävän rennosti olen vielä ottanut, mutta mun pahimmat viholliset heinät alkaa taas kasvaa. Olen kuitenkin hieman edennyt torjunnassa ja isolle alueelle on nyt levitetty kuorikatetta. Uusia kasveja puutarhaan ei vielä ole paljon ilmestynyt, 5 liljaa istutin sekä muutaman pussin kesäkukan siemeniä.

Toinen yllätys puutarhassa oli, kun jäisestä maasta alkoi kasvaa krookuksia. Ne oli istutettu jo toissa syksynä, eivätkä ne kasvaneet viime keväänä ollenkaan, joten ajattelin että turhaa oli niidenkin istutus. Tänä vuonna yllätys olikin suuri, kun maasta putkahti esiin monta kukkaa eri väreissä. Lisäksi viime syksynä istutetut kukat lähtivät hyvin kasvuun, niiden lajista ei vaan valitettavasti ole enää tarkkaa tietoa. 😀 Hienoja ne on joka tapauksessa.

Yllätys oli myös se, että minttu oli selvinnyt talvesta ja lähti uudestaan kasvuun! Se on istutettu istutuslaatikkoon lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan seinän vieressä. Se on ollut hyvin suojassa talvella eikä viime talvena ollut mitään hirmupakkasia, nämä asiat auttoivat sen selviytymistä. Minttu leviää helposti, joten ehkä voisin istuttaa sitä kaikkien rikkaruohojen kohdalle.

Saa nähdä mihin suuntaan puutarhahullutus tässä kesän edetessä lähtee. Ikuinen taistelu heinää ja rikkaruohoja vastaan jatkuu. Helpommalla pääsisi kun istuttaisi kaikki ruukkuihin, mutta kasvimaa ei oikein sinne mahdu.

Ananaksen kasvatus Suomessa

puutarha

Kuulin joskus, että ananaksen voi kasvattaa hedelmässä olevista lehdistä. En tietenkään uskonut, että se on totta. Ajatus jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä ja tein hieman tutkimusta asiasta. Tottahan se oli, joten tietenkin piti kokeilla. Kasvatus oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin avokadon kasvatus. Muutamassa kuukaudessa kasvatin komean viherkasvin, jonka pisimmillä lehdillä on mittaa jo 40 cm. Avokadoon verrattuna ananas kasvaa nopeasti ja vähemmällä vaivalla.

Hedelmäananas (Ananas Comosus) kuuluu ananaskasveihin (Bromeliaceae). Ananas (siis se hedelmä) ei kasva puussa, vaan maassa. Ananas on heinäkasvi, ja se hedelmä kasvaa sinne lehtien keskelle. Kasvi on alunperin kotoisin Etelä-Amerikasta, mutta nykyään sitä kasvatetaan eri puolilla maailmaa. Ananas on yksi maailman eniten viljelty trooppinen hedelmä(muita ovat mango, avokado ja papaija), suurimpia tuottajamaita (2018) ovat Costa Rica, Filippiinit ja Brasilia (FAO). Sitä en muistanut tarkistaa, että mistä maasta mun ananas on kotoisin.

Vaikka ananas on trooppisen alueen kasvi ja vaatii paljon aurinkoa, se on selvinnyt talvesta hyvin. Siihen, että voin alkaa suomalaisia ananaksia tuottamaan, saattaa kuitenkin mennä hieman aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta luulen että sopivat olosuhteet saattaa olla aika vaikea saavuttaa Suomessa, ainakin ilman kasvihuonetta ja sopivaa ilmankosteutta. Ilmeisesti pelkästään siihen, että kasvi kukkii, menee pari vuotta.

Miten sen ananaksen sitten saa kasvamaan?

Jos haluat istuttaa ananaksen ruukkuun kasvamaan, valitse kaupassa sellainen hedelmä jossa on mahdollisimman paljon vihreitä lehtiä. Kierrä ananaksen yläosan lehdet irti, poista kaikki hedelmäliha sekä alimpia lehtiä niin paljon että saat näkyviin kasvin varren. Siinä saattaa jo valmiiksi kasvaa vähän juuria. Sen jälkeen laita vettä johonkin astiaan ja ananas veteen niin, että vain varren alaosa on vedessä. Muutamassa viikossa siihen pitäisi kasvaa pidemmät juuret. Vettä kannattaa vaihtaa säännöllisesti.

Kun kasvi on kasvattanut juuret, sen voi istuttaa ruukkuun. Laitoin ruukkuun ihan tavallista kukkamultaa ja vähän soraa ruukun pohjalle. Istutin ananaksen ruukkuun niin, että varsi peittyi kokonaan. Sen jälkeen olen kastellut sitä säännöllisesti, niin että multa on pysynyt tasaisen kosteana. Itse olen kastellut kasvia multaan, mutta Youtubessa on myös videoita, missä vettä on kaadettu lehtien keskelle. En osaa sanoa kumpi on oikea tapa. Välillä olen laittanut kasteluveden sekaan vähän kukkalannoitetta. Alimmat lehdet kuivavat pikkuhiljaa kun uusia kasvaa, omasta kasvistani olen kerran poistanut niitä. Lehdet irtoavat helposti vain vähän kiskaisemalla. Näin vähällä hoidolla kasvi on hyvin pärjännyt.

Tekisi mieli laittaa toinenkin ananas kasvamaan, koska olisihan se nyt kivaa jos saisi aina syödä itseviljeltyjä hedelmiä. 🙂

AVOKADON KASVATUS SUOMESSA

puutarha

Tekstiä päivitetty 25.1.2020

Minulla on nyt aika tasan vuoden kohta kaksi vuotta kokemusta avokadon viljelystä. Alunperin innostuin kokeilemaan kasvatusta Pinterest-kuvien perusteella. Kasvatusyrityksistä puolet on onnistunut: Neljä olen laittanut kasvamaan, kaksi (ja puoli) niistä on lähtenyt kasvamaan. Yksi on enää hengissä.

Ulkona avokadopuuta Suomessa tuskin pystyy kasvattamaan, ainakaan ilman runsasta ilmastonlämpenemistä. Avokado ei kestä pakkasta ja sitä voidaan kasvattaa vain trooppisella tai subtrooppisella vyöhykkeellä. Avokadoa kasvatetaan esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Kaliforniassa. Avokadoja on useita eri lajikkeita. Omistani en ole ihan varma, mutta melko varmasti ne ovat Hass-avokadoja.

Huonekasvina avokado on hieno, mutta se on mahdollista saada myös tuottamaan hedelmiä. Hedelmien tuottamiseen kasvi tarvitsee paljon valoa ja avokado tuottaa hedelmiä vasta muutaman vuoden ikäisenä. Kotimaisia, itse kasvatettuja avokadoja joudun siis odottelemaan vielä muutaman vuoden.

Mitä avokadon kasvatus vaatii?

  • avokadon kiven
  • kolme hammastikkua
  • lasipurkin
  • paljon vettä
  • paljon kärsivällisyyttä

Avokado itää todella hitaasti, reilun kuukauden sain odotella näkyvää kasvua. Ensiksi kasvavat juuret ja sen jälkeen hyvällä tuurilla itse kasvi. Omissa istutuksissani en ole kuorinut avokadon kiveä, enkä ole myöskään kuivattanut kiviä ennen vesilasiin upottamista. Kolme hammastikkua kiinni kiven yläreunaan ja kivi vesiastiaan. Vettä sen verran, että kivi peittyy puoliksi. Sitten vain odottelemaan ja vahtimaan, että vettä on riittävästi. Vesi kannattaa vaihtaa aina välillä ja vähän olen myös laittanut lannoitetta veteen. Aika huolettomasti tässä vaiheessa kannattaa suhtautua ja laittaa kerralla kasvamaan useampi, niin onnistumisen todennäköisyys kasvaa.

Jos ja kun saat avokadon itämään, älä tee kuten minä ja pidä kasvia suolakurkkupurkissa vedessä, kunnes se on 80 cm korkea, kapea tikku jonka päässä on muutama lehti. Avokado kannattaa istuttaa multaan sen jälkeen kun siinä on kunnon juuret ja kasvi on muutaman sentin mittainen. Ruukun pohjalle soraa, multana käytin ihan tavallista kukkamultaa. Avokado multaan niin, että kivi jää vähän näkyviin. Isommasta avokadosta kivi on haljennut ja myöskin lähes kokonaan mullassa…joten en tiedä onko sillä istutussyvyydellä loppujen lopuksi paljon väliä.

Sen jälkeen kun avokado on mullassa, olet päässyt kasvatuksessa jo pitkälle. Kasvia ei saa päästää kuivamaan ja sitä voi kastella reilusti. Lannoitteena voi käyttää perus kukkalannoitetta, minulla on käytössä joku kasvipohjainen litku. Kerran viikossa voi lannoittaa ja ilmeisesti talvella kerran kuussa.  Avokado kannattaa sijoittaa valoisaan ja lämpimään paikkaan, mutta ei kuitenkaan kamalaan auringon paahteeseen. Jos lehdet ruskistuvat, kasvi on liian kuiva. Runsaan kastelun lisäksi kasvin lehtiä kannattaa suihkuttaa suihkepullolla. Olen kastellut kasvia reilusti joka toinen päivä ja lähes joka päivä suihkuttanut lehtiä. Lehtiä voi suihkuttaa usein, mutta liian vähäistä ja myös liiallista kastelua kannattaa välttää.

Avokadon lehdet ruskistuvat ja kuivuvat, jos kasvi on 1. liian aurinkoisessa 2. liian pimeässä , 3. liian viileässä, 4. liian lämpimässä paikassa. Se ei myöskään siedä yhtään vetoa tai tuulta. Ulos sitä ei kannata viedä ollenkaan, koska vaikka kuinka kuvittelet löytäneesi sopivan suojaisan ja lämpimän paikan, niin ei onnistu.

Tällä hetkellä kolmesta kasvamassa olevasta avokadosta yhdellä on vasta juuret ja ehkä ihan vähän kasvua näkyvissä. Epäilen kyllä, että Nestori ei välttämättä lähde kasvamaan. Kalevi on jo 12 cm korkea ja siinä on pienet lehdet. Kasveista vanhin on Pirkko-Liisa, se on kasvanut vuodessa 85 cm korkeaksi ja isoimmat lehdet ovat 12 cm pitkiä. Sen varsi on vain valitettavan ohut, johtuen ehkä talvikasvatuksesta. 

25.1.2020.: Kalevi ja Pirkko-Liisa ovat mennyttä, R.I.P. Nestori yrittää vielä kärvistellä viimeisillä voimillaan, toivon että se selviäisi talven yli.

Avokado on aika todella vaativa kasvi, mutta se on myös hauskannäköinen. Toivottavasti kaikki tämä työ vielä jonain päivänä kantaa hedelmää (hahaha :D).

Onko joku muu kasvattanut avokadoa? 

PÄÄSIÄINEN KUVINA

Yleinen

Pääsiäisenä… 

…mun ravinto koostui pääasiassa suklaasta ja kakusta.

…poltettiin pieni kokko ja pahat henget on taas toivottavasti karkotettu.

…ihailin narsisseja, mutta samalla odotan jo kesää

…koulin taimet ja nyt ne asuu toivottavasti onnellisina isommissa ruukuissa.

…Pirkko-Liisa muutti vihdoinkin suolakurkkupurkista ruukkuun. Korkeutta mun avokadolla on jo 80 cm. 

Eipä mitään sen ihmeellisempää.

Pääsiäisreseptit

Lihapullat karitsanlihasta
Suklaalla kuorrutettu persikkajuustokakku

PUUTARHAJUTTUJA

puutarha

Tänä vuonna aloitin puutarhavalmistelut hyvissä ajoin. Viime vuonna istutin suurimman osan kasveista vasta toukokuussa, mutta nyt ensimmäiset laventelit kylvin jo helmikuun lopussa. Tällä hetkellä kasvit ovat pikkuisia taimia ja kasvamassa on laventelin lisäksi munakoisoa, tomaattia, kirsikkatomaattia ja kosmoskukkia.

Saattaa olla, että kosmoskukkien kasvatuksessa olin vähän liian innokas ja joudun istuttamaan uudet vähän myöhemmin keväällä. Ehkä jätän esikasvatuksen kokonaan väliin ja kylvän ne suoraan ulos.

Munakoiso on minulle ihan uusi tuttavuus, eikä minulla ole vielä aavistustakaan minkälainen kasvi siitä tulee ja miten sitä kannattaa hoitaa. Tomaatteja en myöskään ole aiemmin kasvattanut siemenestä asti itse. Hyvä vinkki tomaattien istuttamiseen: Leikkaa tomaatista viipale ja laita se multaan, muutaman päivän päästä sinulla on tomaatin taimia. Nyt vain toivon, että edes yksi taimi kasvaa niin isoksi, että siihen tulee tomaatteja. Kirsikkatomaatin siemenet itivät todella hyvin siihen nähden, että ne ovat monta vuotta vanhoja ja niitä on säilytetty vähän miten sattuu.

Ulkona ei puutarha vielä kukoista millään tavalla, kun tämä kauhea takatalvi yllätti. Vaikka kuinka toivoin, että lunta ei enää sataisi, mutta sitä tulikin sitten oikein kunnolla. Onneksi sään pitäisi pysyä lämpimänä ja toivottavasti lumet sulaa äkkiä! Kävin tänään jo vähän ihailemassa ja haaveilemassa  ulkonakin ja kyllä siellä näytti jotain jo kasvavan. Saa nähdä mitä, en oikein muista mitä istutin syksyllä mihinkin…

Ostin viisi pussia unikonsiemeniä ja ajattelin istuttaa niitä ympäri pihaa. Toivottavasti viimevuotiset unikot kasvavat myös tänä vuonna ja myös leviävät. Syksyllä istutettujen tulppaanien kohtalosta ei ole vielä mitään tietoa, toivottavasti ne lähtisivät hyvin kasvamaan. Toivon myös, että pionit ovat selviytyneet talvella.

Talven tuhoista on ainakin sen verran jo paljastunut, että puuntaimet ovat maistuneet hyvin jäniksille. Tammesta ja lehmuksesta on jyrsitty oksia.

Vaikka en välttämättä hyötykasveista niin välitä, kukat on kivempia (ja helppohoitoisempia), olen vähän salaa haaveillut istuttavani tomaattien ja munakoison lisäksi ainakin valkosipulia ja jotain yrttejä. Ja herneitä. Ja porkkanoita. Ja maissia. Edes jotain ja mahdollisimman helppohoitoisia kasveja. En haluaisi laittaa niitä kasvimaalle, se on jotenkin niin hankalaa. Mieluummin istuttaisin ne johonkin astiohin kasvihuoneen lähelle. Se vähentäisi kitkemistä ja helpottaisi kastelua.

Ihan käsistä tämä puutarhahulluus ei ole vielä lähtenyt (tai riippuu varmaan keneltä kysyy…). Viherpeukaloiltakin tein vaan pienen tilauksen. Ilmakasvit ja Aloe Vera tuli jo, mutta ulkokasveja odottelen vielä. Tilasin siperianunikoita (pitäähän taimiakin olla valmiina, jos siemenet ei lähde itämään) ja värililjoja.

Tänään pesin ruukkuja ja lähipäivinä on tarkoitus siirtää taimet isompiin ruukkuihin. Saan nähdä miten käy, selviytyvätkö ne siirrosta. Ainakin tomaatit ja munakoiso näyttää tähän mennessä paremmilta kun ne mun laventelit.