Lupaan, että tämä on viimeinen Australia-aiheinen teksti ennen seuraavaa reissua sinne. Se ei luultavasti onnistu ihan vähään aikaan, mutta saahan sitä aina haaveilla. Vaikka edellisellä reissulla tulikin käytyä aika monessa paikassa, jäi mantereesta suurin osa näkemättä. Olen kirjoittanut muista matkaunelmistani jo aiemmin, mutta Australia-haaveitani en vielä ole julkaissut. Toivottavasti tästä tekstistä on hyötyä myös jollekin toiselle Australian matkaa sunnittelevalle.
Sydneyn oopperatalon lisäksi ehkä yksi tunnetuimmista maisemista Australiasta. En tiedä mikä tässä mahtavassa kivimöykyssä niin kiinnostaa, mutta haluaisin ehdottomasti nähdä sen. En haluaisi kiivetä sinne haluaisin vaan nähdä sen. Uluru on Australian alkuperäiskansojen pyhä paikka ja sen päälle kiipeäminen onkin kielletty ensi vuodesta alkaen.
Jotain maagista tässä paikassa täytyy olla. Varsinkin auringonnousun ja -laskun aikaan se on kuulemma upea näky. Australian keskiosan erämaat kiinnostavat muutenkin kuin kansallispuiston osalta, siellä on vaan jotenkin niin täysin erinäköistä kun Suomessa. Ja kuuma, aivan älyttömän kuuma, joten vierailuaika kannattaa valita tarkkaan.
2. Road Trip Australian halki
Erämaihin ja sivuteihin tutustumiseen paras tapa on tietenkin road trip. Vaikka Australiassa en ole ajanut ja road trip-kokemus siellä oli aika huono, seuraavalla reissulla haluaisin jonkunlaisen autoreissun toteuttaa. Just sen takia, että silloin et ole sidottu mihinkään aikatauluihin tai reitteihin. Jos on sellainen auto, jossa voi myös nukkua, road trippailu tuo myös paljon rahan säästöä.
En oikeastaan tiedä, miten on mahdollista, että tämä alue jäi minulta käymättä. Australian luoteisosassa sijaitseva alue on tunnettu viineistä, valaiden bongauksesta ja upeista rannoista. Kaiken lisäksi siellä sijaitsee myös Busselton Jetty, joka on maailman pisin puulaituri, 1841 metriä. Kyllähän se täytyisi nähdä, olenhan nähnyt maailman suurimman kultakolikonkin…Myös muut alueet Luoteis-Australiassa kiinnostavat, esimerkiksi Denmarkin rannat ovat upeita. Myös Bibbulmun Track-vaellusreitti kiinnostaa jo pelkästään hauskan nimen takia, mutta myös hienojen maisemien vuoksi.
Pohjoisterritorion lisäksi Tasmania on ainoa osavaltio, jossa en ole vielä käynyt. Saaresta suurin osa on kansallispuistoja ja siellä on paljon nähtävää luontomatkailijalle. Saari näyttää ihanan vihreältä ja maisema muistuttaa vähän ehkä myös Suomea, mutta siellä on enemmän vuoria. Muita kiinnostavia saaria ovat esimerkiksi Joulusaari ja Kookossaaret, nuo syrjäiset paratiisisaaret Intian valtamerellä. Kangaroo Islandja Fraser Islandovat monelle matkailijalle tuttuja. Kangaroo Islandilla voi bongata esimerkiksi kenguruja ja merileijonia, Fraser Islandilla dingoja.
Fraser Island
Ehkä hieman tuntemattomampia saaria ovatLord Howe– jaNorfolkinsaari. Ne ovat myös aika syrjäisiä saaria: Lord Howe sijaitsee 600 km ja Norfolkinsaari yli 1400 km päässä Australiasta. Molemmat saaret näyttävät aivan uskomattoman upeilta paikoilta!
Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Shark Bayn alue on mielenkiintoinen monestakin syystä. Ensimmäinen syy miksi haluaisin sinne, on Monkey Mian delfiinit. Se on ainoa paikka Australiassa, jossa delfiinejä voi nähdä päivittäin. Muita mainittavia kohteita Shark Bayn alueella ovat ainakin Shell Beach, ranta jossa ei ole hiekkaa vaan se on kokonaan simpukankuorien peitossa, sekä Francois Peron National Park. Delfiinien lisäksi Shark Bayssa voi nähdä monenlaisia muita mereneläviä, mielenkiintoisimpina dugongit.
Olen jo ehkä aiemminkin sanonut, että Australia on maailman helpoin maa matkailla. Siellä puhutaan englantia ja ihmiset on ystävällisiä, syrjäisemmistäkin paikoista löytyy tietoa netistä ja joka varmaan joka pikkukylässä on jonkunlainen turistitoimisto. Julkinen liikenne toimii hyvin isoissa kaupungeissa, bussilla pääsee matkustamaan pitkiäkin matkoja ja maansisäisten lentojen verkosto on laaja, osa yhteyksistä on myös todella edullisia. Matkailuyrityksiä ja erilaisia palveluntarjoajia on ihan älytön määrä ja jos keksit Ausseissa jonkun paikan, johon haluaisit, luultavasti sinne löytyy myös joku opastettu retki, jos et halua omatoimisesti matkailla.
Jos Australiaan olet lähdössä, voin lämpimästi suositella Qatar Airways-lentoyhtiötä. Lennoilla on erittäin hyvä palvelu ja koneet ovat uusia. Hyvään hintaan pääsee yhdellä vaihdolla useaan kaupunkiin Australiassa ja moneen muuhun paikkaan ympäri maailman.
Lue myös aiemmat Australia-postaukset, sieltä löytyy lisää vinkkejä, missä kannattaa käydä:
Se tarkoittaa jälleen kerran taas sitä, että edessä on puoli vuotta pimeyttä ja kylmyyttä. Toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan peiton alle tuijottamaan television (tai tietokoneen ruutua). Talvi näyttää ihan kivalta kun katsoo ikkunasta, mutta ulos menemistä vältän kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka lunta nyt onkin maassa ainakin vähän, ei mun mielessä vielä ole talvi vaan syksy, koska eihän Halloween edes ole vielä mennyt. Ainoa hyvä asia talvessa on joulu, jonka viettämisen aion tänä vuonna aloittaa marraskuun ensimmäinen päivä, heti Halloweenin jälkeen.
Syksy tai talvi, synkkiä iltoja (ja päiviä) on taas edessä pitkäksi aikaa. Mitkä sarjat sopivat parhaiten niitä valaisemaan? Tässä luettelen viisi mun suosikkia maratonkatseluun.
Minulla on ollut todella paljon sarjoja joita olen seurannut, yhdessä vaiheessa parhaimmillaan viikossa tuli 15 eri ohjelman uusi jakso. Mulla oli Excel-taulukkoon merkattuna minä päivänä mikäkin sarja tuli ja monesko jakso oli seuraava. Ärsyttävintä uusien sarjojen katselussa on se, jos ne päätetään yhtäkkiä lopettaa yhden tai kahden kaudeen jälkeen, siksi on parempi katsoa sarjoja joita on tehty jo useampi kausi valmiiksi. Tosin, huippusarjan lopettaminen ärsyttää kyllä kymmenenkin kauden jälkeen.
Kaikki listan sarjat täyttää nämä kohdat: 1. Niissä on superhyvät näyttelijät.
2. Sarjan henkilöt ja juoni ovat kiinnostavia.
3. Tarpeeksi jaksoja, ei vain yhtä kautta.
TOP 5 VALINNAT SARJAMARATONIIN
1. HOW I MET YOUR MOTHER
Ihan sama vaikka tietää, miten sarja loppuu. Olen nähnyt kaikki jaksot kolmeen kertaan ja edelleen voisin katsoa sarjan uudelleen. Tämä on vaan niin hauska sarja, vaikka Ted on vähän ärsyttävä. Yksi jakso kestää vain parikymmentä minuuttia eli yhden jakson ehtii katsoa vaikka aamupalalla. Sarjasta on tehty yhdeksän kautta, jaksoja on yhteensä 208.
Sarjan kaikki kaudet ovat katsottavissa Netflixissä.
2. RIMAKAUHUA JA RAKKAUTTA
Yleensä en välitä sarjoissa, jotka keskittyvät vain ihmissuhteisin ilman mitään muuta juonikuvioita, mutta tämä on poikkeus. Sarjassa on draamaa ja komediaa sopivassa suhteessa. Tästä sarjasta on tullut nyt seitsemän kautta. Kaksi uudempaa kautta olivat yhtä hyviä kun viisi vanhempaakin. Yhdessä kaudessa ei jaksoja ole kuin 6-8, niin senhän katsoo jo yhdessä illassa. Sarjasta on ensi vuonna tulossa uusi kausi.
Vanhimmat kaudet omistan DVD:nä, en tiedä löytyykö niitä jostain internetin uumenista.
6-7 kausi ovat katsottavissa ainakin C Moressa.
3. TRUE BLOOD
Paras vampyyrisarja ikinä. Tämä sarja on myös todiste siitä, että sarja/elokuva voi olla paljon parempi kuin kirja. True Blood-kirjat ovat aika kuraa tähän sarjaan verrattuna, myös alkuperäisellä kielellä. Sarja on aika väkivaltainen, mutta ei kammottava. Kausia on tehty seitsemän ja yksi jakso kestää aina tunnin.
Kaikki kaudet ovat katsottavissa HBO:ssa.
4. VAMPYYRIPÄIVÄKIRJAT
Toiseksi paras vampyyrisarja. Ehkä välillä vähän liian teinisarja, mutta mitä väliä. En oikein tiedä miksi tykkään tästä sarjasta niin paljon. Tämä on yksi niistä ohjelmista, mitä katson jos en keksi muutakaan. Sarjasta on tehty kahdeksan kautta, yksi jakso kestää 40 minuuttia.
Kaikki kaudet ovat katsottavissa HBO:ssa.
5. BROOKLYN 99
New Yorkin parhaimmat ja pöntöimmät poliisit vauhdissa. Tämän sarjan olen löytänyt vasta tänä vuonna ja katsoin heti kaikki mahdolliset jaksot. Vauhdikasta komediaa ja hyvät näyttelijät. Aina oli pakko katsoa seuraava jakso. Sarjaa on tehty viisi kautta ja yksi jakso kestää aina parikymmentä minuuttia.
Neljä ensimmäistä kautta ovat katsottavissa Netflixissä.
+ 1. SWEETBITTER
Tämä oli aika outo, uusi sarjalöytö C Moresta. Sarja kertoo New Yorkiin muuttavan Tessin elämästä ja työstä huippuravintolassa. Sarja perustuu kirjaan ja sitä on tehty vasta yksi kausi, jossa on kuusi jaksoa. Sarja oli mielenkiintoinen, siinä oli paljon omituisia ihmisiä. Sarjassa tapahtui paljon, mutta ei kuitenkaan mitään. Odotan toista kautta, koska ensimmäisellä kaudella ei vielä oikein päässyt kovin syvälle Tessin elämään.
Kausi 1 on katsottavissa C Moressa. Näillä sarjoilla voi aloittaa sarjamaratonin,lisää katsottavaa löytyymyös täältäja jos tosi-tv kiinnostaa, käy katsomassa munsuosikkisarjat.
En katso televisiota kovin paljon. Yleensä vaan kuuntelen sitä. Televisio on auki taustalla ja teen samalla jotain muuta. Sarjat katson nykyään lähes aina koneelta tai tabletilta. Ainoastaan yksi sarja tekee poikkeuksen: Tylsät tiistai-illat pelastaa maailman parhaan tosi-tv sarjan uusi jakso. Se sarjahan on tietenkin Suomen Huutokauppakeisari, jonka uudet jaksot alkoivat pari viikkoa sitten. Suosikki tosi-tv sarjoistani voit lukea lisää kahdesta aiemmasta postauksestani. Minulle ei uusilla tv-sarjoilla ole niin paljon väliä, koska jos ei ole uutta katsottavaa, katson vanhat suosikkisarjani uudestaan. Tällä hetkellä minulla on menossa 70’s Show. Keväällä katsoin Frendien kaikki kaudet ja How I Met Your Motherin kaikki jaksot olen katsonut kolmeen kertaan…Ehkä on ihan hyvä että uusiakin sarjoja julkaistaan.
Olen tämän postauksen kirjoittamisessa jo vähän jälkeenjäänyt, sillä osa ohjelmista on jo alkanut, mutta osa jatkuu vasta lokakuussa. Kaikenlaisia kilpailu- tosi tv- ja paneeliohjelmia on tiedossa ehkä vähän liikaa, mutta eipä niitä kaikkia onneksi pakko ole katsoa.
Mitä syksyn sarjoja odotan Suomen Huutokauppakeisarin lisäksi?
1. Ratamo, kausi 1
Tätä sarjaa olen odottanut jo monta vuotta. Olen lukenut Taavi Soininvaaran kirjat ja ne on niin hyviä, että olen ihmetellyt miksei kirjoista ole jo aiemmin tehty sarjaa. Valitettavasti, sarjan on vaikea olla tuottamatta pettymystä, koska minulla on niin suuret odotukset sen suhteen. Yhtään jaksoa en ole vielä kattonut, mutta ensimmäinen pettymys on pääosan esittäjän ja SUPO:n johtajan näyttelijän valinta. Muuten sarja näyttää trailerin perusteella hyvältä.
Alkanut 6.9 C Morella, uusi jakso aina torstaisin.
2. Supernatural, kausi 14
En voi uskoa, että tästä sarjasta on tulossa jo 14. kausi. Muistan kun Supernatural alkoi 2005, se oli mun mielestä niin pelottava, että en uskaltanut katsoa sitä. Aloitin sarjan katsomisen vasta pari vuotta myöhemmin ja Supernatural on mun mielestä yksi parhaista tv-sarjoista ikinä. Mulla on vielä 13. kausi osittain näkemättä, joten voi olla että tässä tulee kiire katsoa kaikki jaksot ennen uuden kauden alkua.
jatkuu 11.10.
3. The Walking Dead, kausi 9
Myös The Walking Dead on yksi parhaista sarjoista koskaan. Tai oli ainakin viisi ensimmäistä kautta, kaudet 6-8 ovat olleet aika vaihtelevia. Seuraavalle kaudelle on aika suuret odotukset, jännityksellä odotan mihin suuntaan sarja lähtee, ajassa on hypätty ilmeisesti reilu vuosi eteenpäin. Tällä kaudella yksi sarjan pääosan näyttelijöistä lähtee ja toinen suunnittelee lähtöä, sarjalle suunnitelllaan silti jatkoa. Saa nähdä miten käy.
Jatkuu Foxilla 8.10 klo 22.00.
4. 9-1-1, kausi 2
Kun tämä sarja alkoi keväällä, ajattelin että se on taas vain yksi poliisi/sairaalasarja lisää. Sarja kuitenkin yllätti ja se tosi hyvä! Onneksi uusi kausi alkaa pian, se näyttää trailerin perusteella hyvältä. Ainoa asia mikä harmittaa, on yhden päähenkilön vaihtuminen.
Jatkuu Foxilla lokakuussa.
5. Sohvaperunat, kausi 6 Tässä on yksi sarja, jota en aluksi tajunnut yhtään. Mitä hauskaa on muka siinä, että katsotaan kun muut katsovat televisiota? Vastaus on, että paljonkin. Onneksi tämä hauska sarja saa jatkoa ja mukana on myös uusia sohviksia. Uudet jaksot ovat alkaneet 31.8 TV2.
6. Arman ja viimeinen ristiretki, kausi 3 En ole vielä oikein päättänyt mitä mieltä olen Armanista. Hänen sarjojaan en ole kaikkia nähnyt, mutta ainakin Arman Pohjantähden alla-sarjan edellinen kausi oli hyvä. Viimeinen ristiretki-sarjan uusien jaksojen aiheet kuulostavat mielenkiintoisilta, joten ehkä ne täytyy katsoa.
Uudet jaksot alkavat 24.9 Nelosella.
7. Pitääkö olla huolissaan?, kausi 5
Hauska sarja, tätä katsomalla kaikki huolet häviää. Tässä paneelishow’ssa on kaikki kohdallaan. Juontajaa ei ole vaihdettu eikä panelisteja ole vaihdettu, toisin kun eräässä toisessa saman tyylisessä ohjelmassa…
Mtv3 keskiviikkoisin klo 21.
+1. Vain Elämää, kausi 9.
Tätä en odottanut enkä aikonut edes katsoa. Artistivalinnat vaikuttivat vähän oudoilta ja äsrsyttäviltä. Kaksi ensimmäistä jaksoa olen kuitenkin katsonut ja tämä kausihan on ihan huippu! Anne Mattila on kyllä vähän ärsyttävä, eikä oikein sovi porukkaan. Muut artistit ovat olleet hyviä. Pyhimys ja Ellinoora ovat ihan mahtavia!
Kaikki varmaan tietävät sen tilanteen kun kaaos uhkaa iskeä elämään. Kaaos voi olla joko vain pään sisällä tai vallata koko elämän. Se on se ahdistava tunne, kun on niin paljon tekemistä, että ei tiedä mistä aloittaisi. Se, kun tuntuu, että asiat eivät etene ja kohta kaikki romahtaa. Se, kun elämä tuntuu pelkiltä vastoinkäymisiltä. Tuntuu, että koko ajan olisi paniikkikohtaus, sydän hakkaa ja tekemättömät asiat pyörivät päässä. Pitäisi tehdä niin paljon, että on helpompi vain jättää kaikki tekemättä. Sen jälkeen alkaa ahdistaa vielä enemmän.
Mitä sitten voit tehdä kun tällainen olo iskee? Ihan ensimmäisenä täytyy rauhoittua, hengittää syvään ja yrittää muistaa, että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella.
3 VINKKIÄNI KAAOKSEN HALLINTAAN
1. Meditoi Siinä vaiheessa kun päässä vain suhisee, on pakko rauhoittua ja istua alas. Jos meditoinnista ei tiedä mitään, voi kuvitella että siinä vain istutaan paikallaan ja mutistaan mantroja. Kukaan ei kiellä tekemästä niin, mutta toinen tapa ajatella meditaatiota on että se on mielen tyhjentämistä, mutta samalla myös mietiskelyä. Mielestäni meditointi voi toimia vähän kuin ajatuseula Harry Potterissa. Meditoidessa toiset pyrkivät olemaan ajattelematta mitään (mikä on kyllä mahdotonta), mutta luonnollisempaa on ehkä antaa ajatusten virrata ja voi olla, että muistat jonkun asian tai tajuat jotain yksityiskohtia, jotka ovat jääneet sinulta huomaamatta aiemmin. Mielestäni se toimii yhtä hyvin kuin pään tyhjentäminen ajatuksista. Samalla kun annat ajatusten virrata mieli rentoutuu ja rauhoitut.
Meditaatio voi tuntua aluksi vaikealta, koska stressaantunen ja ahdistuneena voi olla vaikea keskittyä. Keskittymiskyky paranee harjoittelemalla ja kokeilemalla löytää itselleen parhaan tavan meditoida. Jos meditointi kuulostaa liian hörhöjen touhuilta, myös kävely- tai juoksulenkki voi toimia samalla tavoin.
2. Nuku Vaikka peiton alle piiloutuminen ei ehkä oikeasti ratkaise ongelmia, silti nukkuminen helpottaa ongelmia. Mitään päätöksiä eikä valintoja kannata tehdä väsyneenä. Väsyneenä päätösten teko ja kaikki muutkin asiat ovat vaikeampia. Jos asian ratkaisu ei voi odottaa yön yli, niin nuku edes päiväunet. Yleensä ongelmilla on tapana tuntua paljon suuremmilta ja vaikeammilta, kun oikein pyörittelee niitä mielessään ja panikoi. Olen huomannut, että usein ongelma ei enää olekaan niin vaikeasti ratkaistavissa kun on nukkunut hyvin ja joskus on käynyt niinkin että pelkkä kärsivällisyys on ratkaissut asian. Se on se tilanne, kun tuntuu, että joskus asioilla on vain tapana järjestyä.
3. Tee to do-lista Tämä voi kuulostaa tosi tyhmältä ohjeelta, mutta hoidettavien asioiden listaaminen oikeasti auttaa. Kirjoita ylös suoritettavat tehtävät, myös ne kaikista pienimmät (joskus vaikeimmassa tilanteessa omalla listallani on lukenut muiden asioiden lisäksi ’käy suihkussa’). Kun näet listan silmiesi edessä, se auttaa hahmottamaan, että ei asioita olekaan niin paljon. Aina kun olet tehnyt yhden asian, vedä se yli. Moni saattaa käyttää to do-listoja ihan joka päivä, mutta itse yleensä olen joutunut turvautumaan tähän vinkkiin vasta siinä vaiheessa, kun on paljon juttuja tehtävänä mutta et vain saa aloitettua mistään.
Olen myös kuullut vinkin, että kun aloitat kaikista epämiellyttävämmästä asiasta, se helpottaa. Toisaalta tässä tapauksessa määrä korvaa laadun ja voi olla hyödyllisempää hoitaa monta pikkuasiaa nopeasti pois alta, oli ne epämiellyttäviä tai ei. Itse saan joskus kerättyä ne viimeisetkin motivaationrippeet sillä, että teen to do-listan jollekin päivälle ja ne asiat on sitten pakko hoitaa sinä päivänä.
+1. Muista pyytää apua, kun tilanne sitä vaatii.
Jos eläisin omien oppieni mukaan, oikeasti ensimmäinen vinkkini olisi, että tee kaikkea mahdollista muuta, kun hoida asioita joita sinun pitäisi. Katso viisi tuntia kissavideoita ja yritä aktiivisesti unohtaa ongelmat. Kuvittele, että joku asia ei ole olemassa ja se katoaa oikeasti kunhan vaan tarpeeksi uskot. Sen jälkeen menetä yöunet murehtimalla niitä ”kadonneita ongelmia”. Tee tätä niin kauan kunnes sinusta tuntuu, että olet tulossa hulluksi ja oikeasti oletkin ehkä vähän hullu.
Ja vasta sen jälkeen ala noudattaa noita kolmea tässä mainittua ohjetta.