Kasvimaalla kukoistaa (…ainakin rikkaruohot)

puutarha

Olen edelleen välillä sitä mieltä, että vihaan puutarhanhoitoa. Jostain ihmeellisestä syystä johtuen istutukset tuntuvat kuitenkin aina vaan leviävän laajemmalle ja uusia lajeja ilmestyy puutarhaan. Tänä vuonna en ole niinkään istuttanut (aivan älytöntä määrää) uusia kukkivia kasveja, vaan keskittynyt enemmän hyötykasveihin ja kasvimaan hoitoon (eli kasteluun ja hyvin satunnaiseen kitkemiseen). Nyt sateiden jälkeen on ihan supervihreää ja ainakin rikkaruohot kukoistavat.

Kirjoitin toukokuussa puutarhanhoidosta ja siitä, että se on jo ihme kun ylipäätään olen mitään istuttanut. No sen tekstin julkaisun jälkeen on uusia lajeja ilmestynyt useita. Kasvimaa on isompi kuin koskaan. Rikkaruohojen keskeltä kasvaa niin maissia kuin punajuurtakin. Niiden ja perinteisen sipulin ja perunan lisäksi siellä on myös nauriita, salaattia, porkkanaa, herneitä, palsternakkaa, pinaattia, tilliä ja persiljaa. Ruukussa kasvaa vielä lisää pinaattia ja basilikaa. Miten niin kannattaa keskittyä vain pariin eri kasvikseen? Mutta kun haluan kasvattaa kaikkea! Tai ainakin yrittää kasvattaa.

Ensimmäiset herneet söivät linnut tai joku. Jouduin istuttamaan uusia. Nauriin lehtiä jyrsii joku ötökkä ja punajuurien erotteleminen rikkaruohoista vaatii kärsivällisyyttä (jota minulla ei ole). Porkkana ei kasva kunnolla kasvimaalla, mutta onneksi vähän paremmin astiassa. Maissin taimista 10/24 alkoi kasvamaan ja niistäkin kolme on jo kuollut. Aluksi oli liian kuivaa ja kuumaa, nyt on liian kylmää ja sateista. En yhtään ihmettele, jos sanotaan, että maanviljely ei Suomessa kannata, koska niin paljon tässä on vastoinkäymisiä ollut jo näin pienellä tilalla.

Jostain syystä on kuitenkin pakko jatkaa. Pitäisi varmaan opiskella vähän lisää tietoa viljelystä, niin moneen ongelmaan löytyisi ratkaisu. Uskon kuitenkin, että säännöllinen kastelu ja satunnainen kitkeminen ja lannoitus vievät jo aika pitkälle ja jonkinlaisen sadon saan korjata. Ja jos ei, niin talvi on aikaa murehtia pettymystä ja ensi keväänä on luultavasti tuplasti isompi kasvimaa.

Rikkaruohoja riittää ainakin täälläpäin, mites sun kasvimaalla? Mitä lajeja on kasvamassa? Olisiko tarjolla mitään superhyviä vinkkejä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s