Ananaksen kasvatus Suomessa

puutarha

Kuulin joskus, että ananaksen voi kasvattaa hedelmässä olevista lehdistä. En tietenkään uskonut, että se on totta. Ajatus jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä ja tein hieman tutkimusta asiasta. Tottahan se oli, joten tietenkin piti kokeilla. Kasvatus oli paljon helpompaa ja nopeampaa kuin avokadon kasvatus. Muutamassa kuukaudessa kasvatin komean viherkasvin, jonka pisimmillä lehdillä on mittaa jo 40 cm. Avokadoon verrattuna ananas kasvaa nopeasti ja vähemmällä vaivalla.

Hedelmäananas (Ananas Comosus) kuuluu ananaskasveihin (Bromeliaceae). Ananas (siis se hedelmä) ei kasva puussa, vaan maassa. Ananas on heinäkasvi, ja se hedelmä kasvaa sinne lehtien keskelle. Kasvi on alunperin kotoisin Etelä-Amerikasta, mutta nykyään sitä kasvatetaan eri puolilla maailmaa. Ananas on yksi maailman eniten viljelty trooppinen hedelmä(muita ovat mango, avokado ja papaija), suurimpia tuottajamaita (2018) ovat Costa Rica, Filippiinit ja Brasilia (FAO). Sitä en muistanut tarkistaa, että mistä maasta mun ananas on kotoisin.

Vaikka ananas on trooppisen alueen kasvi ja vaatii paljon aurinkoa, se on selvinnyt talvesta hyvin. Siihen, että voin alkaa suomalaisia ananaksia tuottamaan, saattaa kuitenkin mennä hieman aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta luulen että sopivat olosuhteet saattaa olla aika vaikea saavuttaa Suomessa, ainakin ilman kasvihuonetta ja sopivaa ilmankosteutta. Ilmeisesti pelkästään siihen, että kasvi kukkii, menee pari vuotta.

Miten sen ananaksen sitten saa kasvamaan?

Jos haluat istuttaa ananaksen ruukkuun kasvamaan, valitse kaupassa sellainen hedelmä jossa on mahdollisimman paljon vihreitä lehtiä. Kierrä ananaksen yläosan lehdet irti, poista kaikki hedelmäliha sekä alimpia lehtiä niin paljon että saat näkyviin kasvin varren. Siinä saattaa jo valmiiksi kasvaa vähän juuria. Sen jälkeen laita vettä johonkin astiaan ja ananas veteen niin, että vain varren alaosa on vedessä. Muutamassa viikossa siihen pitäisi kasvaa pidemmät juuret. Vettä kannattaa vaihtaa säännöllisesti.

Kun kasvi on kasvattanut juuret, sen voi istuttaa ruukkuun. Laitoin ruukkuun ihan tavallista kukkamultaa ja vähän soraa ruukun pohjalle. Istutin ananaksen ruukkuun niin, että varsi peittyi kokonaan. Sen jälkeen olen kastellut sitä säännöllisesti, niin että multa on pysynyt tasaisen kosteana. Itse olen kastellut kasvia multaan, mutta Youtubessa on myös videoita, missä vettä on kaadettu lehtien keskelle. En osaa sanoa kumpi on oikea tapa. Välillä olen laittanut kasteluveden sekaan vähän kukkalannoitetta. Alimmat lehdet kuivavat pikkuhiljaa kun uusia kasvaa, omasta kasvistani olen kerran poistanut niitä. Lehdet irtoavat helposti vain vähän kiskaisemalla. Näin vähällä hoidolla kasvi on hyvin pärjännyt.

Tekisi mieli laittaa toinenkin ananas kasvamaan, koska olisihan se nyt kivaa jos saisi aina syödä itseviljeltyjä hedelmiä. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s