AVOKADON KASVATUS SUOMESSA

puutarha

Tekstiä päivitetty 25.1.2020

Minulla on nyt aika tasan vuoden kohta kaksi vuotta kokemusta avokadon viljelystä. Alunperin innostuin kokeilemaan kasvatusta Pinterest-kuvien perusteella. Kasvatusyrityksistä puolet on onnistunut: Neljä olen laittanut kasvamaan, kaksi (ja puoli) niistä on lähtenyt kasvamaan. Yksi on enää hengissä.

Ulkona avokadopuuta Suomessa tuskin pystyy kasvattamaan, ainakaan ilman runsasta ilmastonlämpenemistä. Avokado ei kestä pakkasta ja sitä voidaan kasvattaa vain trooppisella tai subtrooppisella vyöhykkeellä. Avokadoa kasvatetaan esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Kaliforniassa. Avokadoja on useita eri lajikkeita. Omistani en ole ihan varma, mutta melko varmasti ne ovat Hass-avokadoja.

Huonekasvina avokado on hieno, mutta se on mahdollista saada myös tuottamaan hedelmiä. Hedelmien tuottamiseen kasvi tarvitsee paljon valoa ja avokado tuottaa hedelmiä vasta muutaman vuoden ikäisenä. Kotimaisia, itse kasvatettuja avokadoja joudun siis odottelemaan vielä muutaman vuoden.

Mitä avokadon kasvatus vaatii?

  • avokadon kiven
  • kolme hammastikkua
  • lasipurkin
  • paljon vettä
  • paljon kärsivällisyyttä

Avokado itää todella hitaasti, reilun kuukauden sain odotella näkyvää kasvua. Ensiksi kasvavat juuret ja sen jälkeen hyvällä tuurilla itse kasvi. Omissa istutuksissani en ole kuorinut avokadon kiveä, enkä ole myöskään kuivattanut kiviä ennen vesilasiin upottamista. Kolme hammastikkua kiinni kiven yläreunaan ja kivi vesiastiaan. Vettä sen verran, että kivi peittyy puoliksi. Sitten vain odottelemaan ja vahtimaan, että vettä on riittävästi. Vesi kannattaa vaihtaa aina välillä ja vähän olen myös laittanut lannoitetta veteen. Aika huolettomasti tässä vaiheessa kannattaa suhtautua ja laittaa kerralla kasvamaan useampi, niin onnistumisen todennäköisyys kasvaa.

Jos ja kun saat avokadon itämään, älä tee kuten minä ja pidä kasvia suolakurkkupurkissa vedessä, kunnes se on 80 cm korkea, kapea tikku jonka päässä on muutama lehti. Avokado kannattaa istuttaa multaan sen jälkeen kun siinä on kunnon juuret ja kasvi on muutaman sentin mittainen. Ruukun pohjalle soraa, multana käytin ihan tavallista kukkamultaa. Avokado multaan niin, että kivi jää vähän näkyviin. Isommasta avokadosta kivi on haljennut ja myöskin lähes kokonaan mullassa…joten en tiedä onko sillä istutussyvyydellä loppujen lopuksi paljon väliä.

Sen jälkeen kun avokado on mullassa, olet päässyt kasvatuksessa jo pitkälle. Kasvia ei saa päästää kuivamaan ja sitä voi kastella reilusti. Lannoitteena voi käyttää perus kukkalannoitetta, minulla on käytössä joku kasvipohjainen litku. Kerran viikossa voi lannoittaa ja ilmeisesti talvella kerran kuussa.  Avokado kannattaa sijoittaa valoisaan ja lämpimään paikkaan, mutta ei kuitenkaan kamalaan auringon paahteeseen. Jos lehdet ruskistuvat, kasvi on liian kuiva. Runsaan kastelun lisäksi kasvin lehtiä kannattaa suihkuttaa suihkepullolla. Olen kastellut kasvia reilusti joka toinen päivä ja lähes joka päivä suihkuttanut lehtiä. Lehtiä voi suihkuttaa usein, mutta liian vähäistä ja myös liiallista kastelua kannattaa välttää.

Avokadon lehdet ruskistuvat ja kuivuvat, jos kasvi on 1. liian aurinkoisessa 2. liian pimeässä , 3. liian viileässä, 4. liian lämpimässä paikassa. Se ei myöskään siedä yhtään vetoa tai tuulta. Ulos sitä ei kannata viedä ollenkaan, koska vaikka kuinka kuvittelet löytäneesi sopivan suojaisan ja lämpimän paikan, niin ei onnistu.

Tällä hetkellä kolmesta kasvamassa olevasta avokadosta yhdellä on vasta juuret ja ehkä ihan vähän kasvua näkyvissä. Epäilen kyllä, että Nestori ei välttämättä lähde kasvamaan. Kalevi on jo 12 cm korkea ja siinä on pienet lehdet. Kasveista vanhin on Pirkko-Liisa, se on kasvanut vuodessa 85 cm korkeaksi ja isoimmat lehdet ovat 12 cm pitkiä. Sen varsi on vain valitettavan ohut, johtuen ehkä talvikasvatuksesta. 

25.1.2020.: Kalevi ja Pirkko-Liisa ovat mennyttä, R.I.P. Nestori yrittää vielä kärvistellä viimeisillä voimillaan, toivon että se selviäisi talven yli.

Avokado on aika todella vaativa kasvi, mutta se on myös hauskannäköinen. Toivottavasti kaikki tämä työ vielä jonain päivänä kantaa hedelmää (hahaha :D).

Onko joku muu kasvattanut avokadoa? 

3 kommenttia artikkeliin ”AVOKADON KASVATUS SUOMESSA

  1. Mulla oli viime kesänä reilun viikon kaverin ”Poika” hoidossa. Onnistuin pitämään elossa kaverin rakkaudella ja kärsivällisyydellä kasvattaman Pojan. Viikon kyläreissulla Poika kuulemma oli kasvanut vaikka itse en huomannut mitään muutosta. Käyn välillä katsomassa miten hoitopoika voi ja elossa on vieläkin. Toivottavasti ei jäänyt elinikäisiä traumoja kyläilystä.

    Hoitojakson jälkeen mietin pitäisikö itsekin laittaa avokado kasvamaan mutta tuntui typerältä ostaa avokado ja heittää siitä kaikki syötävä suoraan roskikseen, joten voisko joku tulla syömään ne syötävät osat tai antaa mulle kiven koelaboratoriooni? Ja ehkä raivata tilaa asuntoon. Mun ikkunalaudat on täynnä anopinkieltä. Vanhimman olen saanut 2008 ja onnistunut kasvattamaan jollain ihmeen hoidolla (hoitamattomuudella) kahdesti kukinnan.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle satuolento Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s