
Miten on ankea tammikuu alkanut?
Viikko tammikuuta takana ja uuden vuoden lupaukset on tähän mennessä onnistunut juuri niin kuin ajattelinkin: Kasvisruokailun toteuttaminen ei ole ongelma ja karkkilakko taas on. Sokeriaddiktioni on kyllä pahempaa luokkaa ja karkkilakon takia tammikuu on ollut tavallista ankeampi. Ehkä olisi pitänyt lopettaa sokerin käyttö kokonaan. Olen kyllä kuullut, että ensimmäiset kaksi viikkoa ovat pahimmat, katsotaan jos sen ajan jälkeen ei enää tee mieli karkkia.
Erilaisia kasvisruokia on keksinyt hyvin ja vain kerran olen syönyt ruokaa, jossa oli lihaa. Jauhelihakeitto on ollut mun ainoa synti, muuten on menty kasviksilla. Makaroni ja kasvispihvit ei välttämättä ollut terveellistä ja ravitsevaa herkkua, mutta tämä nyhtökaurapasta oli. Olen syönyt jo kauan aika paljon kasvisruokia ja joskus olen ollut vähän aikaa ihan kasvissyöjäkin. Kasvisruoan ongelma on mun mielestä monesti se, että kaikki ruoat maistuu samalle. Ja kai ne maistuu samalle jos käyttää aina samoja raaka-aineita. Nyhtökaura oli mulle uusi tuttavuus, olen tässäkin trendissä vähän jälkeenjäänyt. Kerran aiemmin olin sitä maistanut ja muistelin, että se ei ollut kovin hyvää. Olin väärässä, ainakin tämä pasta on ihan superhyvää!
Alla oleva ohje on nyhtökaurapaketin kyljestä. Jos sinullakaan ei ole mitään havaintoa, miten käyttää nyhtökauraa, suosittelen kokeilemaan tätä ohjetta. Lisää reseptejä löytyy esim. täältä.

Nyhtökaurapasta
1 paketti Nyhtökaura Nudea
300 g pastaa (alkuperäisessä ohjeessa oli tagliatellea, itse käytin penneä)
1 viipaloitu punasipuli 1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
(100 g oliiveja)
200 g kirsikkatomaatteja
Kourallinen pilkottua lehtikaalia
Kourallinen tuoretta lehtikaalia hienonnettuna
1 tl timjamia
1 liemikuutio
Oliiviöljyä
Valmistus
1. Kuullota sipulit pannulla.
2. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, nyhtökaura ja timjami. Paista 2-3 minuuttia.
3. Lisää kirsikkatomatit, liemikuutio, lehtikaali, (oliivit) ja aurinkokuivattujen tomaattien öljy.
4. Sekoita hyvin ja lisää keitetty pasta. Koristele tuoreella basilikalla.
Tässä reseptissä epäilytti moni asia. Aurinkokuivatut tomaatit maistuvat monesti liian voimakkaasti ja paistettu tomaatti pilaa kaikki ruoat. Mietin myös tuleeko tästä jotenkin kuivasta, koska mitään nestettä ei lisätä. Oliivit jätin suosiolla pois. Opin taas, että ei kannata olla liian ennakkoluuloinen. Reseptissä on maut tasapainossa, eikä tomaatti maistu liian voimakkaasti. Ruoka valmistuu todella nopeasti, kastike valmistuu sillä aikaa kun pasta kypsyy.

Minulla on myös juomasuositus tämän reseptin kanssa: vadelmalimsa. Sain joululahjaksi Sodastreamin (tässäkin trendissä olen paljon jäljessä). Tykkään juoda kuplavettä ja myös limsaa. Sodastreamin hyvä puoli on, että voi tehdä sopivan laimeaa limsaa. Tai siis paljon kuplia ja vähän tiivistettä. Valmiit limsat on liian sokerisia ja joskus laimennan niitä kivennäisvedellä. Ostin tiivisteistä kokeiluun tietenkin ginger alen ja myös vadelmalimsan. Ginger ale on ihan hyvää, mutta liian makeaa, se kaipaisi vähän lisää inkivääriä. Vadelma on tosi hyvää, oikeasti vadelmaista eikä sellainen ällöttävän esanssinen.
Kasvisruokalinjalla jatketaan edelleen, jos sinulla on jotain hyviä reseptejä kokeiltavaksi, kommentoi alle.