PUOLOFFEE ELI PUOLUKKATOFFEEKAKKU X 2

reseptit

Nämä kakut on niin hyviä!!! Idean tähän sain yhdestä mun suosikkijälkiruoasta eli banoffeesta. Yritin miettiä puolukalle sopivaa makuparia, jotain muutakin kun kinuskia, mutta tulin siihen tulokseen että miksi muuttaa täydellistä. Olen tehnyt tästä kakusta kaksi eri versiota, ensimmäisen samaan tyyliin kuin banoffee ja toisen juustokakkutyyliin. Suosikkini on juustokakku, vaikka ei tuossa piirakkamallissakaan mitään varsinaista vikaa ole. Juustokakkua olen kokeillut jo kahdesti, mutta tuota piirakkaa vain kerran, joten sen reseptiä voisi toki vielä vähän kehittää.

Juustokakkuversio pysyy paremmin kasassa ja se on näyttävämmän näköinen. Kakku on korkeampi ja kerrokset selkeämpiä. Piirakkaversio on makeampi, mutta se ei ole kovin näyttävän näköinen, kun puolukat ja kinuski peittyvät kermavaahdon alle. 

Puoloffee-juustokakku

pohja

200 g Bastogne-keksejä

70 g margariinia sulatettuna

kinuskitäyte

2 dl kermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 tlk valmista kinuskia

5 liivatelehteä

 puolukkatäyte

5 dl puolukoita

3/4 dl sokeria

1,5 dl vettä

3 liivatelehteä

koristelu

2 dl kermaa puolukoita

Valmistus 


1. Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita keskenään ja taputtele irtopohjavuoan (26 cm) pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon kinuski ja tuorejuusto. Kuumenna ihan pieni määrä vettä, liuota liivatteet sinne. Sekoita hieman jäähtynyt neste täytteen joukkoon.

3. Kaada täyte pohjan päälle. Anna kinuskitäytteen hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

4. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Valmista puolukkatäyte: Sekoita puolukat, sokeri ja vesi, soseuta. Kuumenna seosta ja liuota liivatelehdet seokseen. Anna jäähtyä välillä sekoittaen. Kaada hieman jäähtynyt seos kinuskitäytteen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

5. Vaahdota kerma, levitä kakun päälle haluamallasi tavalla. Koristele kakku puolukoilla.

Puolukkasoseen sokerimäärää voi muuttaa oman makunsa mukaan, reseptin määrällä siitä tulee aika kirpeää. Kakun voi koristella muullakin kuin kokonaisilla puolukoilla, jos niiden maku ei miellytä, esimerkiksi nuo allamainitut suklaakoristeet sopivat myös kakun päälle.

Puoloffee-piirakka


200 g Bastogne-keksejä

70 g margariinia sulatettuna

1 tlk valmista kinuskia

3 liivatelehteä

4 dl puolukoita

1 dl sokeria

1 dl vettä

2 dl kermavaahtoa

100 g suklaata
puolukoita koristeluun


Valmistus

1. Murskaa keksit ja sulata margariini. Sekoita aineet ja taputtele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin vähäksi aikaa.

2. Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita puolukat, vesi ja sokeri, soseuta. Kuumenna seos ja lisää sinne liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä välillä sekoittaen.

3. Levitä kinuski piirakkapohjan päälle. Kinuskikerroksen päälle levitetään jäähtynyt puolukkaseos.

4. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

5. Vatkaa kermavaahto ja levitä piirakan päälle. Koristele sulatetusta suklaasta tehdyillä koristeilla ja puolukoilla

Suklaakoristeiden valmistus on helppoa: Sulata suklaa ja levitä leivinpaperin päälle haluamallasi tavalla. Jäädytä pakastimessa ja asettele piirakan päälle miten haluat. 

Nyt kun mietin, niin voisin ehkä vaihtaa puolukka- ja kinuskikerroksen paikkaa: Puolukkasose pohjan päälle ja kinuski siihen päälle kun puolukkasose on hyytynyt. Vaihtoehtoisesti voit jättää puolukat soseuttamatta ja laittaa ne kokonaisina kinuskin päälle, silloin piirakka on myös nopeampi valmistaa, kun sitä ei tarvitse hyydyttää jääkaapissa

Vaikka olisit vannoutunut puolukan vihaaja, näille kakuille kannattaa silti antaa mahdollisuus.

Puolukka ei ole soseena niin epämiellyttävää ja kinuskin makeus pehmentää hyvin marjojen kirpeyttä. Itse en puolukoista pelkästään tykkää, mutta näiden kakkujen lisäksi hyvä puolukkaruoka on esimerkiksi vispipuuro. Pelkät puolukat on oikeastaan aika pahoja, kun ne on niin väkeviä, mutta lisäämällä ne johonkin makeaan jälkiruokaan niiden maku muuttuu ihan siedettäväksi ja ne tuovat mukavaa kirpeyttä ja raikkautta. Puolukka sopii hyvin raikkaiden ruokien rakastajalle, mutta ei välttämättä ällömakean ystävälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s