UNOHTUNEET KESÄMUISTOT: PIETARSAAREN PARHAAT

matkat, Suomi

Kesä on jo mennyttä, mutta nämä kuvat ovat jääneet kokonaan julkaisematta. On kiva palata vielä helteisiin kesäpäiviin syysmyrskyn raivotessa ulkona. Vietin elokuun alussa viikonlopun Pietarsaaressa. Kirjoitin kaupungista jo aiemmin, mutta nyt esittelen Pietarsaaren parhaat ja kauneimmat paikat.  Aiemmin kirjoitin jo vanhasta kaupungista, Skatasta, mutta muita vierailun arvoisia paikkoja ovat ainakin Aspegrenin puutarha ja Fäboda.

Aspegrenin puutarha on niin hieno! Jos joku miettii jo ensi kesän kotimaan matkoja, niin tässä on kaikille viherpeukaloille huippukohde. Puutarhasta löytyy paljon erilaisia kukkia ja hyötykasveja. Siellä on myös ruusutarha ja Raamatullinen yrttitarha, jossa kasvaa Raamatussa mainittuja kasveja. Puutarhan yhteydessä on myös Rosenlundin pappila, jossa on lounasravintola ja siellä voi myös järjestää juhlia ympäri vuoden. Vaikka puutarha ei kukoistakaan talvella, alueella kannattaa vierailla myös joulumarkkinoilla, se on hieno myös silloin.

Fäboda on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka kaikille, jotka tykkäävät ihailla merimaisemia ja luontoa. Aurinkoa voi ottaa hiekkarannalla tai rantakallioilla. Fäboda on myös hyvä uimaranta. Kesäisin paikka on suosittu, mutta tilaa siellä riittää. Ranta sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Siellä on myös kiva kahvila-ravintola, jossa voi syödä hyvää ruokaa kauniita maisemia ihaillen.

Pietarsaaren paras ravintola on mielestäni Pavis. Se sijaitsee vanhassa satamassa kauniissa merimaisemissa. Ruoasta voi nauttia joko ravintolan terassilla tai sisällä viihtysissä tiloissa. Ravintolan ruoka on todella hyvää ja annokset ovat kauniita. Ruokalistalla pyritään tarjoamaan sesongin mukaisista raaka-aineista valmistettuja ruokia. Elokuussa kun kävin syömässä Paviksella , söin maa-artisokkakeittoa, Pavis burgerin ja jälkiruoaksi Pappilan hätävaran modernin version. Myös Paviksen Toast Skagen näytti hyvältä ja pääruoista myös lohi ja pihvi olivat hyviä.

Toinen hyvä ravintola on keskustassa sijaitseva Pub Niska, joka alunperin Ahvenanmaalta kotoisin oleva ketju. Konseptin on kehittänyt Strömsöstä tuttu kokki Michael Björklund. Ravintolasta saa ainakin superhyviä pizzoja (tai siis ahvenanmaalaista peltileipää) ja listalta löytyy myös hampurilaisia ja salaatteja.

Nyt jälkeenpäin kun muistelee, niin kaikesta helteestä huolimatta oli kyllä kiva kesä.

Mikä on sun paras kesämuisto? 😊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s