Heräsin eilen aamulla puhelinsoittoon. Minulle oli tarjolla työtehtävä, jonka vastaanottamista vähän epäröin. Minulle tarjottiin yllättäen mahdollisuutta kirjoittaa lehtijuttu aiheesta, josta en tiennyt oikeastaan mitään. Jutun tekeminen vaati asioiden selvittämistä ja haastattelu olisi jo samana päivänä. Kun kuuntelin tehtävän kuvausta, ensimmäinen ajatukseni oli, että ei onnistu. En osaa. Nyt ei pysty. Jostain kummallisesta syystä (okei, rahan takii) sanoin kuitenkin lyhyen miettimisen jälkeen, että onnistuuhan se. Haastattelu sujui hyvin ja aihe oli mielenkiintoinen.

Ihmisille yleensä sanotaan, että älä aina suostu kaikkeen ja opettele sanomaan ei. Ymmärrän kyllä tämänkin, mutta entäpä sitten ne ihmiset, jotka aina sanovat kaikkeen heti ei ja torjuvat kaikki mahdollisuudet ja uudet ajatukset. Mitä tapahtuisi jos he opettelisivatkin joskus vastaamaan myöntävästi? Mulla on tapana usein (…aina) ensin olla aika epäluuloinen kaikkia asioita kohtaan tai kieltäytyä tarjotuista mahdollisuuksista. Saatan kuitenkin muuttaa mieleni ja suostua myöhemmin, mutta lähes kaikkeen ensimmäinen reaktio on, että ei käy. Sitten on vielä paljon minua edistyneempiä persoonia, tiedätte varmaan nämä ”aina on tehty näin, muutos ei käy- ja eipähän se kannata”-tyypit. Ei, ei ja vielä kerran ei.

Samasta syystä, kun jotkut tekevät kaiken ja suostuvat aina kaikkeen, negatiiviset ihmiset kieltäytyvät kaikesta. Pelosta. ’Mitä ihmiset minusta ajattelevat?’ on monien ongelma. ’Miltä se näyttää muiden silmissä, jos en tee/teen jotain?’. Toiset huolehtivat muista oman jaksamisensa loppuun asti, koska pelkäävät muuten näyttävänsä laiskoilta. Toiset kieltäytyvät kaikesta uudesta, koska pelkäävät näyttävänsä tyhmiltä muiden silmissä, jos eivät heti osaakaan. Joissain asioissa muutoksen pelko on syynä: jos on juuttunut omiin tapoihinsa, niiden muuttaminen vaatii aikaa ja vaivaa.

Yltiöpositiiviseksi ei tarvitse heti heittäytyä, mutta seuraavan kerran kun, joku ehdottaa sinulle jotain, ennenkun sanot ei, mieti mitä tapahtuisi, jos suostuisitkin. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Jos vastauksena ei ole vakavasti loukkaantuminen tai kuolema, mieti vielä jos sanoisitkin kyllä.

Eipähän se kannata, mutta kokeile edes.

Sen verran voin kuitenkin sanoa, että jos olisin sanonut itselleni ei, kun oli mahdollisuus hakea avustajaksi lehteen, ei minulla myöskään olisi ollut eilistä juttukeikkaa. Enhän mä nyt voi lehteen kirjoittaa, koska en mä osaa. Ei mulla ole koulutusta. En mä osaa haastatella ketään. Enhän mä nyt voi.

Mutta niin vain tein hakemuksen, joka olisi varmasti monen mielestä todella nolo ja lähetin sen.

Ja sain töitä.