
Tänään on perjantai 13. päivä ja pari päivää sitten kohtaamani keittiökatastrofi on vielä tuoreessa muistissa. Näistä asioista huolimatta päätin rohkeasti kokeilla leipomista, vaikka viimeksi kyllä vannoin, että en leivo enää ikinä. Tällä kertaa minimoin riskit, enkä kokeillut mitään uutta reseptiä, vaan jotain hyvin perinteistä. Mansikoita on ollut tänä vuonna paljon ja tuoreet mansikat on niin hyviä, joten päätin tehdä maailman parasta mansikkapiirakkaa. Mitään takuita mulla ei siitä ole, että tämä oikeasti on maailman paras, resepti vain on sen niminen. Piirakan reseptin äitini on saanut joskus kauan sitten ja mansikkapiirakkaa on leivottu kesäisin vuosien aikana.
Maailman paras mansikkapiirakka ei ole kaikista yksinkertaisin valmistaa, koska se koostuu kolmesta kerroksesta. Sen valmistus ei kuitenkaan ole niin vaikeaa, etteikö sitä kuka vain pystyisi tekemään. Pohja on helppo tehdä, ensimmäiseen täytteeseen sekoitetaan kermaviili, tuorejuusto ja kanamuna. Nämä paistetaan uunissa ja valmiin piirakan päälle tulee vielä mansikkakiille. Pahinta tässä reseptissä on se, että joudut odottamaan piirakan jäähtymistä ja kiilteen hyytymistä.
Käsinkirjoitetun reseptin ymmärtämisessä oli vähän vaikeuksia ja paperilla ei myöskään ollut muuta kuin ainemäärät ilman minkäänlaisia valmistusohjeita. Onneksi muistelemalla ja päättelykyvyllä pääsee pitkälle ja piirakka onnistui. Nyt on ainemäärien lisäksi myös valmistusohjeet kirjoitettu ylös. Tästä ohjeesta tulee uunipellillinen hyvin ohuella pohjalla, jos haluat paksumman pohjan, ainemäärät kannattaa tuplata.
Maailman paras mansikkapiirakka
pohja
1 muna
1 dl sokeria
½ sulaa rasvaa (käytin leivontamargariinia)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte
200 g appelsiinituorejuustoa
1 tlk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
kiille
1 litra viipaloituja mansikoita
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
Valmistus
1. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Lisää ensin sulatettu rasva ja sitten vehnäjauhot & leivinjauhe. Vatkaa taikina tasaiseksi ja levitä pellille. Paista pohjaa 200 ℃ 8 minuuttia.
2. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä ne pohjan päälle. Paista vielä 20 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.
3. Anna piirakan jäähtyä ja valmista kiille. Kuumenna 2 dl vettä kiehuvaksi ja lisää sekaan 1 dl hyytelösokeria, sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa.
4. Levitä viipaloidut mansikat piirakan päälle ja lusikoi hieman jäähtynyt sokeriliuosta tasaisesti mansikoiden päälle.
5. Anna piirakan jäähtyä jääkaapissa ainakin pari tuntia ennen tarjoilua ja tarjoile viileänä.
Mun mielestä tämä on nimensä mukaisesti maailman paras mansikkapiirakka. Tämä on maailman paras, koska pohja on ohut ja mansikat piirakassa tuoreita, eikä paistettuja. Appelsiinin ja mansikoiden makuyhdistelmä on raikas ja kesäinen. Uskon, että tälle reseptille ei löydy voittajaa, mutta toki kilpailevia ehdotuksia otetaan vastaan.