INTIALAINEN DAL

reseptit

Rakastan intialaista ruokaa ja teen usein intialaistyylisiä ruokia. Intia on iso maa ja eri alueilla tehdään erilaisia ruokia, mutta yhteistä koko maassa on runsas kasvisruokien määrä (naudanliha on kielletty hindulaisilta ja sianliha muslimeilta, osa hinduista on kasvissyöjiä). Kasvisruokien lisäksi tyypillistä ovat mausteet kuten juustokumina, korianteri, kurkuma, inkivääri ja kaneli. Myös erilaiset palkokasvit ovat suosittuja. Intialaistyylistä ruokaa on helppo valmistaa, vaikka erilaisia mausteita tarvitaan paljon. Omia suosikkejani ovat Dal, Aloo gobi (peruna-kukkakaalicurry), Samosat ja Chicken tikka masala.

Dal on yksi ruuista, jota olen tehnyt monta kertaa. En muista syöneeni ”oikeaa” intialaista Dalia, joten minulla ei ole vertailukohtaa, mille sen tulisi maistua. Yksinkertaisimmillaan Dal on mausteista linssipataa ja dal tarkoittaakin linssiä. Linssien lisäksi muita ”pakollisia” raaka-aineita minulle ovat sipuli, valkosipuli, inkivääri ja erilaiset mausteet. Siihen voi kuitenkin lisätä eri kasviksia oman maun mukaan. Yleensä käytän niitä kasviksia, joita sattuu olemaan. Mausteiden määriä en yleensä mittaa ja niiden määrää voit muokata oman makusi mukaiseksi. Itse tykkään juustokuminasta ja laitan sitä paljon kaikkiin ruokiin, joihin se vaan sopii. Toinen suosikkimausteeni on kurkuma, jolla ei mielestäni ole kovin voimakasta makua, mutta käytän sitä myös sen terveysvaikutusten vuoksi, vaikka niistä ollaan montaa mieltä. Kurkuman kanssa käytän lähes aina mustapippuria, jonka pitäisi tehostaa sen vaikutusta.

Valmistan Dalin wokkipannussa, mutta sen voi tehdä myös kattilassa. Tällä reseptillä Dalista ei tule liian tulista. Kesäkurpitsan sijaan (tai lisäksi) voit käyttää myös esimerkiksi porkkanaa tai bataattia. Tällä kertaa lisäsin Daliin pakastimesta löytyneet jämäkasvikset (porkkana, kukkakaali ja parsakaali). Käytin GoGreen linssejä ja paketin kyljestä löytyi myös Dalin ohje. GoGreenin nettisivuilta löytyy vaikka kuinka paljon erilaisia reseptejä, joita on kyllä pakko testata joskus. 

Dal (~8 annosta)

oliiviöljyä

1 tl korianteria

2 tl juustokuminaa

2 tl kurkumaa

2 tl currymausteseosta

ripaus cayennepippuria

1 tl mustapippuria

1 rkl hunajaa

2 sipulia

2 valkosipulin kynttä

1 chili

pala tuoretta inkivääriä

2 tomaattia

1 paprika

1 kesäkurpitsa

3 dl punaisia linssejä

5 dl vettä 

1 kasvisliemikuutio

1 tlk (400 ml) kookosmaitoa

1 tl suolaa

Valmistus

1. Kuumenna mausteita öljyssä pari minuuttia. Öljyä kannattaa laittaa niin paljon, että se peittää kattilan pohjan.

2. Lisää sipuli, chili, valkosipuli ja inkivääri sekä hunaja. Kuullota muutama minuutti, kunnes sipuli pehmenee. 

3. Lisää loput kasvikset. Anna kypsyä viisi minuuttia. 

4. Huuhtele linssit hyvin. Lisää linssit, kasvisliemikuutio ja vesi kattilaan. Anna kiehua 15 min välillä sekoittaen.

5. Lisää kookosmaito ja anna hautua pienellä lämmöllä vielä 10 minuuttia. Lisää tässä vaiheessa 1 tl suolaa. Maista dalia ja lisää mausteita tarvittaessa. 

6. Tarjoile esimerkiksi riisin kanssa. 

Valmis Dal on rakenteeltaan keiton ja curryn välimuoto. Valmistusvaiheessa se muistuttaa enemmän keittoa, mutta kun linssit kypsyvät, ne ”suurustavat” kastikkeesta paksumpaa. Yleensä en tykkää, jos kasvikset on kypsennetty pehmeäksi mössöksi, mutta Daliin se sopii. Sitä voi syödä riisin kanssa tai myös pelkiltään. Se säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän ja sen voi myös pakastaa, joten voit hyvin valmistaa kerralla isomman annoksen.

Jos intialainen ruoka ei ole vielä tuttua, Dalia kokeilemalla on helppo aloittaa. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s